Oriveden tilinpäätös ennakoitua parempi, investoinnit kasvattavat lainakantaa

Oriveden kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös on valmistunut. Kaupungin tulos jäi alijäämäiseksi, mutta oli ennakoitua parempi.

Oriveden kaupungin tilikauden alijäämä on 0,5 miljoonaa euroa, kun talousarvio oli alijäämäinen noin 3,12 miljoonaa euroa. Toiminta- ja korkokulut alittuivat ja valtionosuuksia kertyi ennakoitua suurempi määrä.

Suurin ero talousarvioon verrattuna on henkilöstökuluissa: rahaa kului reilut miljoona euroa budjetoitua vähemmän.

Kaupungin taseessa on kertynyttä ylijäämää 7,96 miljoonaa euroa, mikä antaa puskuria tuleville vuosille. Talouden liikkumavaraa kaventavat kuitenkin kasvaneet investoinnit ja velkamäärän nousu.

Vuonna 2025 Oriveden kaupungin investoinnit olivat yhteensä seitsemän miljoonaa euroa. Suurimmat investointikohteet olivat Rovastinkankaan koulun uudisosa, joka käsittää myös suuren monitoimihallin, uusien nuorisotilojen remontoiminen kaupungintalolle sekä Teerentaival-retkeilyreitin rakentaminen ja muut liikuntapalvelujen investointikohteet. Lisäksi investointeja tehtiin liikenneväyliin ja vesi- ja viemäriverkostoon.

Kaupungin lainakanta kasvoi edelleen. Vuoden 2025 lopussa lainaa oli 2 851 euroa asukasta kohden, mikä on 209 euroa enemmän kuin edellisvuonna.

Toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelman toimenpiteet ovat auttaneet parantamaan kaupungin taloudellista tilannetta. Kehittämissuunnitelman toimenpiteet ajoittuvat vuosille 2025–2028. Toimenpiteiden jatkaminen myös tulevina vuosina on tärkeää, jotta varmistetaan kaupungin talouden tasapaino.

Asukasmäärä oli vuoden lopussa 8 856, jossa on 13 asukasta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Muuttovoittoa kertyi kotimaasta ja ulkomailta 53 asukkaan verran. Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Orivesi on kerännyt muuttovoittoa viiden viime vuoden ajan.

Työllisyystilanne on valtakunnallisesti heikko. Myös Oriveden työttömyysprosentti nousi viime vuoden loppuun mennessä 12,3 prosenttiin (v. 2024 lopussa 11,6 %), joka on kuitenkin edelleen alhaisempi lukema kuin Pirkanmaalla keskimäärin.

Toiminnallinen ja taloudellinen uudistus oli valtion työllisyystehtävien siirtyminen kunnille. Oriveden kaupunki liittyi Tampereen seudun työllisyysalueeseen.

Kaupunkikonsernin yhtiöistä Oriveden Kotikoivu Oy sai Varken rahoituksen uuden vuokratalon rakentamista varten. Koluntien kerrostalo valmistuu Oriveden keskustaan syksyllä 2026.

Kaupunginhallitus hyväksyi tilinpäätöksen 30.3.2026 ja seuraavaksi asia etenee valtuuston käsittelyyn.

Vuoden 2025 tilinpäätöksen tunnuslukuja:

  • Toimintatuotot: 10,0 milj. € (2024: 11,1 milj. €)
  • Toimintakulut: -34,4 milj. € (2024: -34,7 milj. €)
  • Toimintakate: -24,4 milj. € (2024: -23,6 milj. €)
  • Verotulot: 21,6 milj. € (2024: 21,8 milj. €)
  • Valtionosuudet: 5,9 milj. € (2024: 5,6 milj. €)
  • Vuosikate: 2,9 milj. € (2024: 3,3 milj. €)
  • Tilikauden alijäämä: 0,5 milj. € (2024: 0,3 milj. €)
  • Taseylijäämä: 7,96 milj. €
  • Kaupunkikonsernin taloudellinen tilanne on heikentynyt emoyhtiötä enemmän.

Lisätiedot:

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto, p. 050 4015790, juha.kuusisto@orivesi.fi

Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja, p. 050 366 4444, marjatta.lilja@orivesi.fi

Palaa uutislistaukseen