Etäopetusta ja harrastusten sulkua jatketaan, yli 70-vuotiaille postitetaan kirje rokoteajanvarauksesta

Koronatartuntojen ilmaantuvuus on viimeisten kahden viikon ajalta 104 tapausta 100 000 henkilöä kohden ja testipositiivisuus 2,7 %. Koko Suomessa testipositiivisuus on 3,2 prosenttia.
Tartuntojen lähteet on pystytty jäljittämään 73 prosentissa tapauksista. Viidesosa tartunnoista on peräisin sukulaisten ja tuttavien tapaamisesta. Ohjausryhmä nosti esille, että kontakteja täytyy saada edelleen vähennettyä.
Ohjausryhmä korosti kasvomaskien tärkeyttä: kokemukset ovat osoittaneet, että maskien asianmukainen käyttö on ehkäissyt tartuntoja altistumistilanteissa.
Etäopetus jatkuu pääsiäisen yli
Orivedellä yläkoulun ja lukion etäopetus jatkuu näillä näkymin 6.4. saakka. Oriveden kaupunki tiedottaa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 31. maaliskuuta.
Ateriakassien jakoa jatketaan tulevalla viikolla. Huoltajille ei järjestetä uutta kyselyä, mutta huoltajien tulee ilmoittaa Wilmassa, jos perhe haluaa osallistua ateriakassijakoon ensimmäistä kertaa tai jos kassia ei enää aiota noutaa. Ateriapalvelut muistuttaa, että ruuanjakelijoiden turvallisuuden vuoksi hakijoiden tulee käyttää maskia ja näyttää oppilaan nimi ja luokka isoin kirjaimin isolle paperille kirjoitettuna.
Harrastusryhmät tauolla edelleen
Oriveden kaupungin valmiusryhmä suosittelee, että aikuisten liikuntaharrastukset sisätiloissa pidetään toistaiseksi tauolla. Muut aikuisten ryhmäharrastukset sisätiloissa suositellaan pidettäväksi tauolla 18.4. asti. Lasten harrastuksia koskevat rajoitukset säilyvät ennallaan. Oriveden kaupunki tiedottaa lasten harrastuksista seuraavan kerran 31. maaliskuuta.
Koronanyrkki suosittelee kuuden henkilön kokoontumisrajoituksen jatkamista 18.4. asti. Myös yksityistilaisuuksiin suositellaan edelleen kuuden henkilön rajoitusta. Avi antaa määräyksensä kokoontumisrajoituksesta vielä kuluvan viikon aikana.
Rokotemäärien odotetaan kasvavan
Tampereen kaupunki tiedotti viikonloppuna, että Astra Zenecan rokotteen keskeytys ei vaikuta Orivedellä jo varattuihin koronarokotusaikoihin, vaan ajan varanneet rokotetaan muiden valmistajien rokotteilla. Suomeen arvioidaan saapuvan viikosta 14 lähtien merkittävästi nykyistä enemmän koronarokotteita.
Tampereen kaupunki postittaa kaikille yli 70-vuotiaille orivesiläisille kirjeen koronarokotuksista ja ajanvarauksesta. Kirjeen pitäisi saapua lähipäivinä.
> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä!