Etäopiskelun vaikutukset alkavat näkyä nuorissa – hanketyöllä apuja jaksamiseen

Etäaika alkaa puuduttaa monia. Etäopiskelu näkyy myös opiskelijoiden arvioidessaan omaa kykyä opiskella ja voida hyvin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kukaan ei ole yksin, apua saa, kun uskaltaa pyytää. Orivedellä pyritään tukemaan nuorten hyvinvointia myös hanketyön kautta.

Rutiinien muuttaminen ei tapahdu hetkessä.

Monia alkaa puuduttaa tämä etäaika töistä ja opiskeluista, eikä suotta. Se rajoittaa ja muuttaa kaikilta osin vakiintuneita rutiinejamme ja koettelee kokonaisvaltaisesti hyvinvointiamme. Kaikilla on omat tietyt rutiinit, joita tarvitsemme jaksaaksemme arjessa. Eikä rutiinienkaan muuttaminen tapahdu hetkessä, kaikkeen uuteen tottuminen vie aikaa. Kuitenkin, kun etäilyä ja epävarmuutta on jatkunut jo vuoden verran, alkaa hyvinvointi rakoilla.

Viime kevään etäjakson aikana 27 Oriveden lukion opiskelijaa suorittivat epävirallisen tutkimusseurannan terveystiedonkurssilla, miten etäopiskelu vaikutti heihin. Ensimmäinen arvio tehtiin etäopiskelujakson alussa, toinen kun etäopiskelua oli jatkunut noin 1,5 kuukautta. Arviointi tapahtui asteikolla 4-10.

Tutkimusseurannassa opiskelijat arvioivat kykyä tasapainoiseen opiskeluun, lepoon ja vapaa-aikaan, kykyä hallita stressiä, selvitä vaikeuksista sekä kokea hyvää oloa ja tyytyväisyyttä. Tulokset olivat jo silloin hälyttäviä.

Etäjakson alussa opiskelijat arvioivat kykynsä tasapainoiseen opiskeluun, lepoon ja vapaa-aikaan keskiarvollisesti 7,9. Kun etäjaksoa oli takana hieman reilun kuukauden verran, arvio oli 6,5. Pelkästään kyky opiskella oli jakson alussa arvioituna 8,0 ja jakson päätyttyä 6,9. Kyky hallita stressiä laski jakson aikana 0,5 yksikköä ja hyvän olon ja tyytyväisyyden kokeminen 0,9 yksikköä.

Jotta etäjakso ei tuntuisi ylitsepääsemättömän vaikealta kannattaa huolehtia, että perusasiat arjessa ovat kunnossa; syö monipuolisesti, nuku riittävästi, harrasta liikuntaa, pidä yllä sosiaalisia suhteita ja tee itselle mielekkäitä asioita. Kaikki nämä auttavat jaksamaan itse opiskelussa.

Pohdi, mitkä ovat ne tärkeimmät asiat ja priorisoi!

Arjessa ja opiskelussa on tietyt velvollisuudet, jotka on hoidettava, mutta pohdi, mitkä ovat ne tärkeimmät asiat ja priorisoi. Kaikessa ei tarvitse onnistua täydellisesti, kaikkea ei tarvitse pystyä tekemään. Kukaan ei ole superihminen!

Myös yhteiskoulun ja lukion Hyvinvointiagentit kokivat vinkeistä olevan apua ja kertoivat omia keinojaan jaksamiseen ja arjen hallintaan etäopiskelun aikana.

” Kannattaa vaan olla positiivinen ja elää elämää niin kuin se on. Sillä ajatuksella mä olen selvinnyt hyvin.”

” Järjestän itselleni aina aamulla hyvän työpisteen. Ennen seuraavan tunnin alkua kerään edellisen tunnin kirjat pois, niin saan hyvän ja selkeän startin seuraavaan tuntiin.”

” Teen myös samat aamutoimet, jotka tekisin lähiopetuksessa ollessani, esim. Pesen hampaat ja kasvot, laitan päivävaatteet päälle…”

” Säilytän hyvän opiskelurytmin. Näin työt eivät kasaannu tai jää iltaan. Vapaa-aika tuntuu pidemmältä ja rentouttavammalta, kun tietää, että hommat on hoidettu.”

” Pidän taukoja. Pyrin joka tunnin välissä pitämään pienen venyttely- tai seisomatauon. Olo on virkeämpi ja keskittyminen helpompaa, kun pitää taukoja opiskelusta. Tuuletan huonetta aina välillä.”

” Ulkoilen joka päivä. Tämä ei sinänsä liity opiskeluun, mutta raikas ilma on aina hyväksi. Illalla saa paremmin unta kevyen ulkoilun jälkeen, ja herääminen on helpompaa, kun on nukkunut hyvin. Aamulla voi myös käydä lyhyellä aamulenkillä koulumatkanomaisesti tai vain avata hetkeksi oven ja hengittää raitista ilmaa.”

Ehkä tärkein muistettava asia myös etäjakson aikana on, että et ole yksin! Jos seinät tuntuvat kaatuvan päälle, opiskelusta tai arjen hallinnasta ei tunnu tulevan mitään, ei saa pelätä kysyä apua. Meitä auttajia on paljon: opettajat, koulukuraattori ja –psykologi, koulunkäynninohjaajat, erityisopettajat ja kouluohjaajat. Myös Nuorisopalvelut ovat auttamassa, jos apua tarvitaan.

Lukiolla toimivan Liikkuva Opiskelu Terve Nuori! –hankkeen kautta on mahdollista myös saada henkilökohtaista valmennusta ja apua. Valmennuksessa keskitytään nuoren tavoitteisiin, oli se sitten arjen hallinnassa, ruokavaliossa tai kunnon kohotuksessa. Valmennus on maksutonta yhteiskoulun ja lukion opiskelijoille.

Seuraa hanketta sosiaalisessa mediassa:

Facebook: Terve Nuori Orivesi

Instagram: @tervenuoriorivesi

Palaa uutislistaukseen