Jäähalli, uimahalli ja liikuntahalli suljetaan 9.1. saakka – yleisötapahtumat kokonaan kiellettyjä kahden viikon ajan

Oriveden kaupunki sulkee sisäliikuntatilansa reilun kahden viikon ajaksi. 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjatut harrastusryhmät voivat käyttää jäähallia ja liikuntahallia myös sulun aikana. Uimahalli on kokonaan suljettu. Yleisötapahtumia ei voi kahden viikon aikana järjestää edes koronapassilla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen uusista rajoituksista, jotka koskevat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntia. Rajoituksilla pyritään hillitsemään korkeaksi nousseita koronatartuntamääriä. Avin päätöksellä yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään kokonaan 25.12.2021-7.1.2022. Yleisötilaisuuksia ei voi järjestää edes koronapassilla.

Avi myös määrää suljettaviksi muun muassa sisäliikuntatilat, kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit, tanssipaikat, kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat, sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset tilat. Määräys ei koske kirjastoja ja museoita. Määräys on voimassa 25.12.2021−7.1.2022 eikä siitä voi vapautua koronapassilla.

Orivedellä kaupunki sulkee jäähallin, uimahallin sekä liikuntahallin 24.12.2021-9.1.2022. Jäähallin ja liikuntahallin tiloja voi sulun aikana käyttää ainoastaan 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattilaisurheiluun.

Uimahallin ja liikuntahallin lipunmyynnit ovat avoinna torstaista perjantaihin 30.−31.12. klo 10−20. Lipunmyynnistä voi tuolloin hankkia liikuntapalvelujen lipputuotteita sekä käyttää kuluvan vuoden liikuntasetelit.

Maan hallitus on antanut 22.12. suosituksen, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetuksen, vapaan sivistystyön, aikuisten perusopetuksen ja aikuisten taiteen perusopetuksen järjestämisessä siirrytään etäopetukseen 16.1.2022 saakka. Oriveden kaupunki tiedottaa viikolla 1 kansalaisopiston kurssien järjestämisestä.

Rokottamattoman riski koronatartuntaan nyt pandemian suurin

Koronapandemia koettelee Pirkanmaata tällä hetkellä pahemmin kuin koskaan aiemmin. Rokottamattoman henkilön riski saada tartunta on tällä hetkellä hyvin suuri. Paras keino välttyä vaikealta koronavirustaudilta on ottaa koronarokote.

Taysissa ollaan erittäin huolissaan rokottamattomien riskistä joutua sairaalaan ja tehohoitoon tulevina viikkoina. Rokottamattomuus näkyy tällä hetkellä sairaaloiden osastoilla ja tehohoidossa, joissa hoidettavat potilaat ovat edelleen pääosin rokottamattomia.

Suurimmassa riskissä vaikealle taudille ovat neljäkymmentä vuotta täyttäneet rokottamattomat aikuiset sekä raskaana olevat naiset.

Tays vetoaa vahvasti raskaana olevien naisten rokottautumisen puolesta. Taysin tiedotteen mukaan koronarokote on turvallinen myös raskaana oleville, joiden koronatauti on iso riski sekä äidille että sikiölle. Raskaana olevan kannattaa ottaa koronarokote raskausvaiheesta riippumatta.

Oriveden terveyskeskukselle lisää rokotusaikoja

Tampereella ja Orivedellä yli 60-vuotiaiden sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 tai 2 kuuluvien toisen ja kolmannen koronarokotuksen annosväliä lasketaan 3–4 kuukauteen.

Alle 60-vuotiaat voivat varata ajan tai tulla kolmanteen rokotukseen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Annosväliä lasketaan siinä vaiheessa, kun yli 60-vuotiaiden rokotuskattavuus on hyvällä tasolla.

Ensimmäisiä ja toisia rokotuksia annetaan edelleen kaikille yli 12-vuotiaille.

Uusia rokotusaikoja tulee varattavaksi Oriveden terveyskeskukselle ja Tampereen terveysasemille sitä mukaa kun rokottajia saadaan rekrytoitua lisää. Ajanvaraustilannetta kannattaa seurata aktiivisesti. Jouluaattona 24.12. Oriveden terveyskeskuksella järjestetään rokotusaamu klo 8.30-12. Rokotukseen voi tulla vain ajanvarauksella.

Lisäksi Tampereen terveysasemilla järjestetään ikäihmisille rokotusiltoja ilman ajanvarausta tammikuun alkuun saakka.

Aiheeseen liittyvää

Palaa uutislistaukseen