Kaupungin sisäliikuntapaikat avautumassa lauantaina – koronarajoituksia esitetään purettavaksi Pirkanmaalla

Koronanyrkki esittää aluehallintovirastolle, että tilojen suluista ja yleisötapahtumien kiellosta luovutaan Pirkanmaalla. Oriveden uimahalli, liikuntahalli ja jäähalli ovat avautumassa lauantaina 5.2. Kansalaisopiston kaikki toiminta käynnistyy lähiopetuksena 5.2. lähtien.

Koronaepidemian huipussa on nähtävissä tasaantumista myös Pirkanmaalla. Rajoituksia ryhdytään purkamaan vähitellen. Alueellinen pandemiaohjausryhmä, ”koronanyrkki”, esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että harrastus- ja virkistystilojen sulkuja ei jatketa 5.2.2022 alkaen.

Koronanyrkki esittää aluehallintovirastolle myös, että 5.2. alkaen sisätiloissa voitaisiin järjestää matalan riskin yleisötilaisuuksia, joissa osallistujilla on istumapaikka. Käyttöön voitaisiin ottaa puolet suurimmasta istumapaikkamäärästä. Korkean riskin yleisötapahtumia sisätiloissa seisomapaikoilla ei voisi edelleenkään järjestää seuraavan kahden viikon aikana.

Koronanyrkin kannan mukaan asiakastiloissa tulee edelleen jatkaa turvavälikäytäntöjä. Koronanyrkki myös korostaa maskien käytön tärkeyttä yleisötapahtumissa.

Kaupungin sisäliikuntapaikat auki viikonloppuna

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä linjasi tänään keskiviikkona, että uimahalli, liikuntahalli ja jäähalli avataan lauantaina 5. helmikuuta. Jäähallin ja liikuntahallin otteluihin voidaan ottaa puolet normaalista yleisömäärästä. Liikuntapaikoissa on vahva maskisuositus yleisötiloissa, käytävillä ja pukuhuoneissa.

Kansalaisopiston kaikki kurssit käynnistetään lähiopetuksena 5.2. lähtien. Kansalaisopisto on suoraan yhteydessä opettajiin ja kurssilaisiin.

Aluehallintovirasto antaa uuden päätöksen kuluvan viikon aikana. Oriveden kaupunki tiedottaa tarvittaessa uudelleen loppuviikosta, jos avin päätös poikkeaa koronanyrkin esityksistä.

Maskisuositus jatkuu

Koronanyrkki jatkaa edelleen vahvaa maskisuositusta sisätilossa, joukkoliikenteessä ja kouluissa. Myös etätyösuositus jatkuu ja yksityistilaisuuksiin koronanyrkki suosittelee enintään 10 hengen kokoontumisrajaa. Sen sijaan lasten ja nuorten urheilukilpailut voivat taas koronanyrkin linjauksella jatkua Pirkanmaalla.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä muistuttaa, että Orivedellä on edelleen hyvin saatavilla koronarokotuksia. Rokotuksia annetaan Oriveden terveyskeskuksella myös sunnuntaina 6. helmikuuta. Sunnuntaille on vielä rokotusaikoja jäljellä.

Liiga-OrPo tarjoaa vapaan sisäänpääsyn OrPo-Puijo Volley -otteluun lauantaina 5.2. klo 17 Oriveden liikuntahallilla. Kaupunkilaisottelun otteluisäntänä toimii Oriveden kaupunki. Yleisöä voidaan ottaa 350 henkilöä, joka on puolet virallisten istumapaikkojen määrästä. OrPo tiedottaa, jos yleisömäärään tulee muutoksia. Liikuntahallissa on vahva maskisuositus.

Palaa uutislistaukseen