Kirjasto avautuu ja nuorten ryhmäharrastukset ulkona vapautetaan – uimahallia ja aikuisten harrastuksia tarkastellaan ensi viikolla

Pirkanmaan koronatilanne on nyt selvästi parantunut. Koronanyrkki totesi tiistaina, että Pirkanmaa on palannut kiihtymisvaiheeseen. Rajoituksia puretaan edelleen maltillisesti.

Koronanyrkki linjasi, että vuonna 2002 ja sen jälkeen syntyneiden nuorten ryhmäharrastukset ulkona vapautetaan. Nuoret voivat harrastaa ulkona ilman turvavälejä ja ryhmäkokorajoituksia. Kilpailutoiminta on edelleen tauolla.

Myös kirjastot ja museot voidaan avata. Oriveden kirjasto avautuu normaaliin lainaustoimintaan torstaina 6.5. Lukusali ja tietokoneluokka ovat käytössä rajoitetuin asiakaspaikoin. Nuorten tila KaruSelli pidetään toistaiseksi vielä suljettuna, koska turvavälien pitäminen tilassa on hankalaa.

Suosituksena on edelleen, että kirjastossa asioidaan ripeästi, käytetään maskia sekä huomioidaan turvavälit ja käsihygienia. Kirjastoon ei voi tulla sairaana.

Kirjasto palvelee kesäaukioloajoin, eli maanantaista torstaihin klo 10−18 ja perjantaisin klo 10−17. Lauantaisin sekä helatorstaina 13.5. kirjasto on suljettuna. Kirjasto on auki yhden lauantain, 22.5., klo 10−14. Koronatilanteen vuoksi ja turvallisen äänestämisen varmistamiseksi kirjaston lainaustoiminta ja asiointi suljetaan kokonaan kuntavaalien ennakkoäänestyksen ajaksi 26.5.–8.6.

Yli 50-vuotiaat voivat varata rokotusajan, rokotuksia myös Eräjärvellä

Orivedellä koronarokotusaikoja voivat varata tällä hetkellä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 16-64-vuotiaat sekä yli 50-vuotiaat eli vuonna 1971 tai sitä aiemmin syntyneet orivesiläiset.

Myös yli 70-vuotiaan kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi varata ajan rokotukseen, jos hänellä on päätös omaishoidon tuesta.

Koronarokotusaikoja on tällä hetkellä hyvin varattavissa. Ajan voi varata joko verkossa tai soittamalla. Ajanvarauspuhelin palvelee numerossa 03 5657 5777 maanantaisin ja torstaisin klo 12.30−15.30 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8−11.

Sähköiseen ajanvaraukseen pääsee Tampereen kaupungin verkkosivujen kautta. Verkkoajanvaraus vaatii vahvan tunnistautumisen esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Rokotuksia annetaan Oriveden terveyskeskuksessa (Sairaalantie 6) ja Eräjärven terveysasemalla (Mäkikaupintie 2). Eräjärven terveysasemalle voi varata ajan vain soittamalla.

Koronatartunnat ja ilmaantuvuus laskeneet Pirkanmaalla

Uusia koronatartuntoja kertyi Pirkanmaalla viime viikolla lähes puolet vähemmän kuin edellisviikolla. 14 vuorokauden ilmaantuvuus on laskenut 55:een 100 000 asukasta kohden. Testipositiivisuus oli 1,1 prosenttia. Sairaalakuormitus on hyvin hallinnassa. Koronanyrkki linjasi, että Pirkanmaa on palannut takaisin kiihtymisvaiheeseen.

AVI:n määräys 10 henkilön kokoontumisrajoituksesta on voimassa 16.5. saakka. Koronanyrkki keskustelee kokoontumisrajoituksesta, aikuisten ryhmäharrastuksista, uimahalleista sekä ylioppilas- ja muista päättöjuhlista ensi viikolla. Oriveden lukion vanhojentanssit on päätetty siirtää pidettäväksi 27.8.

Rokotukset ovat edenneet Suomessa hyvin ja rokotteita ollaan saamassa entistäkin enemmän tulevien viikkojen aikana. Tällä hetkellä Suomeen saadaan n. 300 000-350 000 rokotetta viikossa. Lähiviikoille ennakoidaan parhaimmillaan 500 000 rokotetta viikossa.

Lisätietoa:

> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä!

> Oriveden kaupungin rajoitukset löydät täältä

> Tietoa koronarokotuksista Orivedellä

Palaa uutislistaukseen