Koronanyrkki esittää tilojen sulkua ja yleisötapahtumien kieltoa vielä kahdeksi viikoksi

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on sulkenut harrastus- ja virkistystilat sekä kieltänyt sisätiloissa järjestettävät yleisötapahtumat 21.1.2022 asti. Koronatartuntamäärät kasvavat Pirkanmaalla edelleen. Pandemiaohjausryhmä esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että rajoituksia jatketaan seuraavat kaksi viikkoa 4.2.2022 asti.

Aluehallintovirasto antaa päätöksensä loppuviikon aikana. Jos päätös on koronanyrkin esityksen mukainen, Oriveden jäähalli ja uimahalli pysyvät suljettuina sunnuntaihin 6.2.2022 saakka. Liikuntahallissa on tällä hetkellä auki monitoimitila ja squash-halli sekä rajoitetusti kuntosali. Muut liikuntahallin tilat pysyvät kiinni 6.2. asti. Kirjasto on palvellut tavalliseen tapaan ja pysyy edelleen normaalisti auki.

Oriveden kaupungin sisäliikuntatilat voivat olla ammattiurheilijoiden sekä vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneiden ohjatun harrastustoiminnan käytössä. Tiloja ei kuitenkaan suositella käytettävän lasten ja nuorten ottelu- ja turnaustoimintaan tammikuun aikana.

Kaupunki tiedottaa aluehallintoviraston päätöksistä loppuviikosta tai ensi viikolla riippuen siitä, milloin avin päätös tulee.

Aikuisten yksilöopetus käynnistyy kansalaisopistolla

Oriveden seudun kansalaisopiston aikuisten kurssit ovat käynnistyneet etäopetuksena. Etäopetusta jatketaan aikuisten ryhmille 4.2.2022 saakka. Joidenkin aikuisten ryhmien kohdalla etäopetus ei ole mahdollista ja kurssien aloittamista siirretään edelleen. Aikuisten yksilöopetus käynnistyy lähiopetuksena terveysturvallisuus huomioiden viikolla 4.

Kaikkiin kansalaisopiston opettajiin ja kurssilaisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Kansalaisopistolta muistutetaan, että jos kurssi lyhenee tai peruuntuu kokonaan, peruutukset hyvitetään opiskelijoille.

Lasten rokotukset alkavat 24. tammikuuta

Kaikkien 5–11-vuotiaiden orivesiläisten on mahdollista saada koronarokotus 24.1.2022 alkaen. Rokotuksia annetaan ajanvarauksella Oriveden terveyskeskuksessa (Sairaalantie 6). Rokotusaikoja voi varata jo nyt.

Verkossa aika varataan Sähköiset terveyspalvelut -sivustolla Suomi.fi-valtuuksia hyödyntämällä. Verkkoasioinnin yleisohjeen löydät kouluterveydenhuollon verkkosivuilta. Ohje koskee myös alle kouluikäisiä.

Puhelimitse voit varata ajan soittamalla Oriveden ajanvarauspuhelimeen 03 5657 5777 (ma ja to klo 12.30 – 15.30, ti, ke ja pe klo 8 – 11). Myös terveyspalvelujen neuvonnan numerosta 03 5657 0023 saa ajan varattua (joka päivä kello 7–22).

Tarkemmat varausohjeet ja verkkoasioinnin opastus löytyvät Tampereen kaupungin verkkosivuilta.

5–11-vuotiaille annettava koronarokote on BioNTech-Pfizerin Comirnaty, josta lapsille käytetään nimenomaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua valmistetta.

Taysin sivuilla on ajantasaiset ohjeet

Taysin verkkosivuilla on ajankohtaiset toimintaohjeet infektio-oireissa ja testauksessa sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Ohjeet tiivistetysti:

  • Jos kyse on lievistä oireista, koronatestiä ei tarvita. Kotitestin voit halutessasi tehdä. Jää kotiin, kunnes oireet ovat väistyneet.
  • Jos työskentelet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisena, olet raskaana tai kuulut ryhmään, jolle suositellaan neljättä rokotetta, hakeudu koronatestiin myös lievissä oireissa.
  • Jos koronatestisi on positiivinen, eristäydy ja ole kotona vähintään viisi vuorokautta.
  • Karanteenipäätöksiä ei enää tehdä. Eristyspäätös tehdään, jos sairastunut tarvitsee työnantajalle virallisen päätöksen. Poissaolomahdollisuus omalla ilmoituksella vähentää eristyspäätöksen tarvetta.
  • Hakeudu terveyspalvelujen piiriin, jos et pärjää oireiden kanssa kotona.

Hyödyllisiä linkkejä:

Palaa uutislistaukseen