Koronarajoitukset ajalle 8.-28.3.2021

Suomessa on siirrytty poikkeusoloihin 1.3.2021 alkaen, poikkeusolot ovat voimassa toistaiseksi. Poikkeusolojen vuoksi Pirkanmaan alueellinen pandemiaryhmä on tehnyt uusia linjauksia koronarajoituksiin.

Pirkanmaa on yhä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta tilanne on kääntynyt hieman huonompaan suuntaan. Sekä ilmaantuvuus- että tartuntaluvut ovat nousussa. Tartuntalähteiden jäljitys on pysynyt samalla tasolla, tapauksista on pystytty jäljittämään yli 70 %.

Perusopetus

Perusopetuksen vuosiluokat 7-9 sekä toinen aste siirtyvät etäopetukseen, poisluettuna erityistä tukea tarvitsevat oppilaat, joilla on mahdollisuus jatkaa lähiopetuksessa.

Oppilaiden ruokakassien haku alkaa maanantaina 8.3. ja siitä tiedotetaan oppilaille erikseen. Kassien hakijoiden toivotaan käyttävän maskia ja pysyvän ajoneuvoissaan noudon aikana.

Liikuntapalvelut

Aikuisten harrastustoiminta pysyy keskeytettynä, pois lukien lääkinnällisen kuntoutuksen toiminta.

2002-2007 syntyneiden lasten ja nuorten harrastustoiminta urheiluseuroissa voi jatkua enintään 10 hengen ryhmissä, jos Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimia turvallisuusohjeita pystytään noudattamaan. Harrastustoiminnassa suositellaan pysyttävän Pirkanmaalla.

2008 jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastustoiminta urheiluseuroissa voi jatkua normaalisti kuten tähänkin asti hygieniaohjeita noudattaen

Ammattiurheilutoiminta jatkuu normaalisti.

Uimahalli, liikuntahalli ja jäähalli ovat suljettuna

Nuorisopalvelut

Nuorisotilat pysyvät suljettuna, kokoustilat suljetaan.

2008 ja sen jälkeen syntyneet voivat osallistua nuorisopalveluiden kerho- ym. toimintaan normaalisti, 2002 – 2007 syntyneille järjestetään harrastustoimintaa turvallisuusohjeet huomioiden enintään 10 henkilön ryhmissä.

Kansalaisopisto

Aikuisten yksilö- ja ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa lähiopetuksena keskeytetään. Aikuisten ryhmäopetus ulkona on mahdollista enintään 10 henkilön ryhmissä, mikäli turvallisuusohjeita voidaan noudattaa.

Opetusta voidaan järjestää etäopetuksena.

Kansalaisopisto tiedottaa tarkemmin opetuksen järjestämisestä opettajille ja opiskelijoille.

Kirjasto

Kirjasto on auki välttämätöntä lähipalvelua varten, pääkirjasto ma – pe klo 10-16 ja Eräjärvi torstaisin klo 12-19.

Aineistoa voi palauttaa ja varauksia noutaa. Asiakaskäyttöön rajataan osa kirjastosalista, hyllyjen väliin ja lasten- ja nuortenosastolle ei pääse. Näyttelytila on pois käytöstä. Yksi asiakastietokone on käytössä välttämätöntä asiointia varten.

Kirjastotilassa tulee noudattaa maskisuositusta sekä pitää vähintään 2 metrin turvaväli. Kirjastossa noudatetaan 6 yhtäaikaisen henkilön kokoontumisrajoitusta.

Muut rajoitukset ja suositukset

Kaikki kaupungin julkiset tilat ovat suljettuna.

Yksityistilaisuuksissa on 6 henkilön kokoontumisrajoitus.

Maskisuositus on yhä voimassa yli 12-vuotiaille.

Kaikkia ei-välttämättömiä kohtaamisia tulee edelleen välttää, jotta taudin leviämistä saadaan hillittyä.

Palaa uutislistaukseen