Koronavuosi ei hidastanut yritysten perustamista – Orivedelle syntyi 36 uutta yritystä

Vuosi 2020 yllätti heti ensimmäisellä puoliskolla meidät jokaisen. Koronasta tuli jokaisen elämään vaikuttava asia. Uusia yrityksiä perustettiin Orivedelle kuitenkin normaalivuosien verran.

Kaupungin yrityspalveluissa aloimme odottaa valtiovallan ohjeita tulossa olevasta tukimuodosta yksinyrittäjille, joilta asiakkaat etenkin palvelualoilla ja kaupassa vähenivät nopeasti. Korona alkoi vaikuttaa myös muille toimialoille, joille Business Finland ja ELY-keskukset räätälöivät omat tukimuotonsa, jotka saatiin erittäin nopeasti yritysten käyttöön. Myös pankit, vakuutusyhtiöt, vuokranantajat ja monet muut tahot tekivät kaikkensa asiakkaidensa auttamiseksi.

Siirtyminen etätöihin toimistolta oli suuri muutos työyksikössä ja kaikki eivät voineet työnsä luonteesta johtuen edes sitä tehdä. Työtehtäviä alettiin kuitenkin hoitaa kotitoimistoilta käsin. Ensimmäisen viikon ajan puhelin soi mitä erilaisimmissa asioissa. Oli ihailtavaa, kuinka nopeasti eri organisaatiot saivat toimintansa sopeutettua vallitsevaan tilanteeseen. Eri tahot järjestivät ajankohtaisia webinaareja jakaen tietoa ja ohjeita yrityksille koronarahoituksesta. Tämä palvelumuoto jatkuu edelleen.

Tällä hetkellä tilanne on jo hieman parempi, mutta valtio jatkaa edelleen tukitoimenpiteitä. Tilanne ei vielä ole ohi ja tukimuotoja tarvitaan, jotta yritykset pystyisivät jatkamaan toimintaansa ja työpaikat säilyisivät.

Kaupunki auttaa aloittavaa yrittäjää

Uusia yrityksiä perustettiin Orivedelle viime vuonna 36 kpl, mikä on normaalivuoden tasoa. Toimialoittain perustetut jakautuivat seuraavasti:

  • palvelut: 19 yritystä
  • rakentaminen: 2
  • palvelu/rakentaminen: 4
  • tuotanto: 1
  • kauppa: 3
  • palvelu/kauppa: 1
  • monitoimiala: 6

Alkavan yrittäjän neuvonta alkaa liikeidean läpikäynnillä ja sitä jalostetaan yhdessä, kunnes päästään kannattavuuslaskelman tekoon, mikä onkin joskus haastavaa, mutta aina yhtä mielenkiintoista.

Toimivat yrittäjät kääntyvät kaupungin yrityspalveluiden puoleen usein toimitila-asioissa. Kaupungin uusilla nettisivuilla on paikka, jossa yrittäjä voi esitellä myynnissä tai vuokrattavana olevaa toimitilaansa ja tätä mahdollisuutta toivon yrittäjien käyttävän nykyistä enemmän.

ELY:n kautta haettavat investointituet toimitilojen ostoon, rakentamiseen tai kunnostamiseen ovat myös paljon kysyttyjä. Näissä asioissa kannattaakin aina kysyä, olisiko mahdollista, että voidaan etukäteen tarkentaa tukimahdollisuutta ennen hakemuksen tekoon ryhtymistä.

Yrittäjyyden edistämiseen on panostettu kaupungin organisaatiossa, mutta vain yhteistyössä yrittäjien ja muiden kumppaniemme kanssa saamme tuloksia aikaan.

Ota yhteyttä:

Ota yhteyttä


Palaa uutislistaukseen