Koulujen ja varhaiskasvatuksen maskisuositus päättyy, seuraava walk in -koronarokotus S-marketilla 26.11.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä, ”koronanyrkki”, linjasi tiistaina, että kouluilla ja varhaiskasvatuksessa voidaan luopua maskeista viikon kuluttua siitä, kun 12−15-vuotiailla on kunnassa ollut mahdollisuus saada kaksi rokotetta.
Orivedellä oppilaiden rokotukset järjestettiin kouluilla torstaina 14.10., joten kaikilla orivesiläisillä yli 12-vuotiailla on ollut mahdollisuus saada kaksi rokotetta jo kaksi viikkoa sitten.
Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä linjasi tänään, että kouluilla ja varhaiskasvatuksessa voidaan luopua maskeista 27.10. lähtien. Sama koskee kaupungin nuorisopalveluja sekä kansalaisopiston opettajia. Valmiusjohtoryhmä korostaa, että kaupungin henkilöstö sekä oppilaat voivat edelleen halutessaan käyttää maskeja.
Pirkanmaalla on voimassa yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille ruuhkaisissa sisä- ja ulkotiloissa, julkisessa liikenteessä sekä matkalla koronavirustestaukseen.
Seuraava walk in -rokotus tulossa marraskuussa
Koko Pirkanmaalla yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan 76,1 prosenttia. Orivedellä rokotuskattavuus kahden rokotteen osalta on 68,6 prosenttia. Yhteen kertaan rokotettuja on 75,1 prosenttia.
Rokotuskattavuutta pyritään parantamaan matalan kynnyksen rokotusmahdollisuuksilla. Ennen syyslomaa järjestetyllä walk in -rokotuspisteellä Oriveden S-marketilla kävi runsaasti väkeä: rokotusannoksia annettiin kaikkiaan yli 100.
Oriveden kaupunki järjestää yhdessä Tampereen kaupungin kanssa seuraavan walk in -rokotustilaisuuden 26.11. kello 15.30−19 samassa tilassa S-marketilla. Rokotuspaikalle voi tulla ilman ajanvarausta hakemaan ensimmäistä, toista tai kolmatta rokotusannosta.
Ensimmäistä rokotusta annetaan kaikille yli 12-vuotiaille orivesiläisille. Ensimmäisestä rokotusannoksesta on täytynyt kulua vähintään kuusi viikkoa ennen toista annosta. Kolmatta rokoteannosta annetaan 60 vuotta täyttäneille, joilla on kulunut toisesta rokotuksesta vähintään kuusi kuukautta, sekä voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille, joiden toisesta rokotusannoksesta on vähintään kaksi kuukautta. Lue tarkemmin kolmannesta rokoteannoksesta Tampereen kaupungin verkkosivuilta.
Kela korvaa koronarokotteen ottamisesta aiheutuvia matkakustannuksia
Kela korvaa 27.3.2021 alkaen koronarokotukseen tehtyjen matkojen kustannuksia. Matkat korvataan samalla tavalla kuin muut terveydenhuollon palveluihin tehdyt matkat. Yhdensuuntaisen matkan omavastuu on enintään 25 euroa.
Matkat korvataan yleensä halvimman matkustustavan mukaan. Jos asiakas ei voi terveydentilansa vuoksi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai niitä ei ole käytettävissä, hän voi saada korvauksen taksimatkasta.
Jotta Kela voi korvata taksimatkan kustannukset, asiakkaan pitää tilata taksi alueellisesta tilausnumerosta. Muulla tavoin tilatusta taksimatkasta ei voi saada Kela-korvausta.
> THL suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen tarjoamista 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille – Tiedote – THL
> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä