Nuorten oma festari ORWfest jo neljännen kerran Rönnissä

Kun nuoret järjestävät itse oman tapahtumansa, on lopputulos nuorten näköinen ja täynnä kokemuksia sekä muistoja. Linja pitää, kun nuorten oma päihteetön festari ORWfest järjestetään jo neljännen kerran 6. elokuuta Orivedellä.

− Uskon, että tänä vuonna tapahtumaan tulee paljon nuoria, sillä koronavuosi on perunut paljon tapahtumia ja nuoret ovat tylsistyneet, mainitsee Senja Hannila, jo kolmatta kertaa ORWfestiä mukana järjestämässä oleva nuori.

Musiikkia ja melontaa

ORWfest on koko päivän päihteetön festaritapahtuma, joka järjestetään perjantaina 6. elokuuta Rönnin huvikeskuksessa. Järjestäjien tavoitteena on tarjota jokaiselle nuorelle jotakin. Päivän aikana on mahdollista kokeilla muun muassa airsoftia, graffitien tekoa ja suppausta. Lisäksi luvassa on musiikkia sekä upea artistikaarti: Ydinplasma ja 6aemitja, Joona Liimatainen, Elomaker ja illan huipentava BESS.

− Osa artisteista on paikallisten nuorten toivomia, osa taas on itse ottanut meihin yhteyttä. On todella mukava nähdä myös uusia artisteja meidänkin tapahtumassa, kertoo Milja Uotila, myös kolmatta kertaa ORWfestiä mukana järjestämässä oleva nuori.

Nuorten apuna toimivat MLL Oriveden yhdistys ry sekä Oriveden kaupungin etsivä nuorisotyö ja nuoriso-ohjaajat. Tapahtuma on saanut tukea useilta paikallisilta yrityksiltä ja yhdistyksiltä, jotka ovat esimerkiksi lahjoittaneet arpavoittoja nuorten järjestämiä arpajaisia varten.

Myös paikalliset yksityishenkilöt ovat tukeneet tapahtumaa joka vuosi. Esimerkiksi järjestäjien toteuttama Mesenaatin rahoituskampanja on hyvä ja helppo tapa tukea tapahtumaa. Rahoituskampanja on edelleen auki.

Festariosallistujia vuoden 2019 ORWfestillä.
Kuva: Milja Uotila

Nuorten näköinen tapahtuma

Tapahtumaa on mukana järjestämässä kymmenkunta iältään 12−25-vuotiasta nuorta. Paikallisissa kouluissa teetetyissä kyselyissä halukkaat nuoret saivat ilmoittautua mukaan järjestämään tapahtumaa, joten tänäkin vuonna on mukana paljon uusia nuoria.

− Tapahtuman järjestäminen on ollut mukavaa ja kehotan ensi vuonna uusia nuoria tulemaan mukaan, Hannila innostaa.

Tapahtumaa järjestäessä ovat nuoret itse keskiössä. He saavat tapahtuman järjestämisestä paljon kokemusta esimerkiksi varainhankinnasta, artistien hankinnasta sekä sosiaalisen median tilien hallinnoimisesta. Tapahtumapäivää varten nuorten avuksi tarvitaan myös useita aikuisia valvonta- ja muihin talkootehtäviin. Talkoolaisten rekrytointi onkin parasta aikaa käynnissä.

− Tapahtumapäivänä tulee varmasti olemaan kaikilla hyvä fiilis ja toivottavasti sää on hyvä, toteaa Hannila.

− Tapahtumaa pystyy myös hehkuttamaan meidän some-kanavillamme, Facebookissa ja Instagramissa, molemmissa ORWfest-nimellä, Uotila lisää.

Kuvat: Milja Uotila

Lisätietoja: Milja Uotila, p. 050 4012307, orwfest@gmail.com

Palaa uutislistaukseen