Orivedellä syntyi liuta uusia Suomen mestaruuksia – Villasukkajuoksun SM-kilpailussa noin 230 osallistujaa

Olosuhteet villasukilla juoksemiseen olivat oivalliset, vaikka talven säät ovat olleet vaihtelevia. Orivedellä on hyvä määrä lunta ja pakkasta oli kymmenisen astetta.
Villasukkajuoksun SM-kisat avasi Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n toiminnanjohtaja Timo Korsumäki, joka toimi myös tapahtuman suojelijana.
Korsumäki korosti puheessaan vapaehtoistyön merkitystä liikunnassa. Tämäkin kisa SM-kilpailutasoisena on siitä erinomainen osoitus.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan noin 230 juoksijaa. Joukkuekisaan osallistui 15 joukkuetta. Lastensarjoissa oli 61 osallistujaa. Tapahtumassa on sarjat naisille ja miehille, lapsille, nuorille ja joukkueille.
Osallistujat saapuivat Orivedelle eri puolilta Suomea. Kansainvälistä väriä toivat Hollannista ja Virosta tulleet kisailijat.
Tapahtumapäällikkö Reijo Kahelin iloitsee onnistuneesta kisapäivästä.
Hän totesi, että viidennen kerran järjestetty SM-kilpailu on vallannut paikkansa talvisena koko perheen iloisena tapahtumana. Samalla tämä on suuren joukon talvinen ulkoilutapahtuma, jota tänä vuonna suosi erinomainen sää.

Juoksijoiden lisäksi tapahtumassa oli paikalla myös runsaasti yleisöä, jolle oli tarjolla jännittävien kisasuoritusten seuraamista, musiikkia, taukojumppaa sekä markkina- ja vaalitunnelmaa.
– Orivedellä on loistavat liikkumisen olosuhteet. Vuonna 2022 Orivesi oli kolmen parhaan joukossa Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa. Villasukkajuoksun SM-kilpailut on yksi hauska tapa kannustaa kaikenikäisiä liikkumaan, kertoo Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto.
Kuusisto kiittää Eräjärven Kehittämisyhdistys ry:tä ja Hirsilän seudun kylät ry:tä sekä suurta talkoolaisjoukkoa, jotka mahdollistivat tapahtuman järjestämisen. Kisatalkoissa oli mukana 15 orivesiläistä yhdistystä. Oriveden kaupunki toimi tapahtuman pääyhteistyökumppanina.

Tulospalvelu
Villasukkajuoksun SM-kilpailun 2025 viralliset tulokset täällä
(tulospalvelussa ei ole joukkuesarjan eikä lastensarjan tuloksia)
Joukkuesarjan voittajat
Nopein joukkue: Oriveden seurakunnan Karhu-ryhmä
Paras asu: Melkein kaikki muumit laaksossa
Lasten sarjojen voittajat
– 2021 ja sen jälkeen syntyneet: Otso Kaartoluoma
-2018-2020 syntyneet: Minea Röman
– 2015-17 syntyneet: Vilja Eskola
– 2012-14 syntyneet: Kalle Välimäki

Lisätiedot:
Tapahtumapäällikkö Reijo Kahelin, reijo.kahelin@erajarvi.net, p. 0500 773 015


