Orivesi – tuhansien mahdollisuuksien kaupunki

Usein kun katsomme omaa tilannettamme, emme osaa suhteuttaa sitä oikein. Ihminen ei voi nähdä kovinkaan kauas omilla silmillään, joten sen, mitä ei voi nähdä, joutuu kuvittelemaan. Toinen vaihtoehto on katsoa kuvia, videoita tai muita dokumentteja, jos ei itse voi nähdä. Joka tapauksessa näkemättömän joutuu jollakin tasolla kuvittelemaan. Näissä kuvitelmissa voi alkaa tuntua, että kaikkialla muualla ruoho on vihreämpää ja ihmiset onnellisempia. Se voi tuoda onnettomuutta ja tyytymättömyyttä omaan elämään ja ympäristöön. Tämä on tärkeä asia ihmisyydessä ja sen joutuu jokainen sukupolvi ja jokainen ihminen käsittelemään jossakin vaiheessa elämäänsä.
– – luonnonläheinen kaupunki lähellä isoa kaupunkia, kaksiraiteinen junayhteys, valtatie 9, satoja puhtaita järviä, jäähalli, uimahalli, opisto, lentopallo, lukio, ammattikoulu, luontohelmet, kesäasukkaat.
Orivedelläkin, niin kuin jokaisessa muussa kunnassa Suomessa, keskustelut pyörivät osittain näiden puutteiden ja kehitysideoiden ympärillä. Orivesi on kuitenkin vain maantieteellinen alue, jota asuttavat ihmiset eli Orivesi olemme me: sijainti, luonto, rakennettu infra, yritykset, asukkaat, vierailijat, kesämökkiläiset, eläimet jne. Kun katsoo Orivettä vähän kauempaa, se näyttäytyy mitä mainioimpana asuinpaikkana; luonnonläheinen kaupunki lähellä isoa kaupunkia, kaksiraiteinen junayhteys, valtatie 9, satoja puhtaita järviä, jäähalli, uimahalli, opisto, lentopallo, lukio, ammattikoulu, luontohelmet, kesäasukkaat. Kun mennään oikein kauas ja katsotaan kaupunkiamme vaikka maamme rajojen ulkopuolelta, niin puhdas luonto, ilma, vesi ynnä muut ovat asioita, joista kauempana ei voida edes uneksia.
Kaiken tämän lisäksi saamme olla onnellisia, että kaupunkimme on maailman onnellisimmassa maassa, Suomessa. Vaikka raha tai vauraus ei tuo onnea ja ihmisen onnellisuus ei juurikaan enää nouse sen jälkeen kun nälkä, vilu ja toisen ihmisen läheisyyden puute on voitettu, niin onnettomuutta se voi tuoda. Raha tuo onnettomuutta, koska ihmisen ajatukset pyörivät väärällä tavalla sen kautta ja sen ympärillä. Tosiasiassa 70 % maailman väestöstä omistaa alle 8 500 euroa. Kuuluakseen maailman vauraimpaan kymmeneen prosenttiin, täytyy omistaa noin 65 000 euroa. Suomalaisia kotitalouksia kuuluu tuohon 1,5 miljoonaa. Silti me jaksamme valittaa ja olla tyytymättömiä. Se on ollut pitkän olemassaolon taistelun ehto olla tyytymätön ja kriittinen. Se takaa meille halun kehittyä ja viedä asioita eteenpäin.
Meidän täytyy tehdä tekoja. Tekoja täytyy tehdä kaikilla sektoreilla: yhdistyksissä, yrityksissä, omassa elämässä, kaupungin organisaatiossa ja niin edelleen.
Kuitenkaan pelkkä valittaminen tai nuriseminen ei vielä auta juuri mitään, vaan asioiden eteen täytyy tehdä konkreettisia tekoja. Me emme voi odottaa Orivedellä, että valtio, naapurikunnat, lottovoittajat, seutukunta, kansainvälinen yritys tai joku muu taho tulisi ja tekisi asiat meidän puolestamme. Me emme voi vain odottaa, odottaa ja odottaa, koska odottamalla mikään ei muutu. Meidän täytyy tehdä tekoja. Tekoja täytyy tehdä kaikilla sektoreilla: yhdistyksissä, yrityksissä, omassa elämässä, kaupungin organisaatiossa ja niin edelleen. Meillä jokaisella on vara omassa tilanteessamme ottaa askel seuraavalle portaalle ja tehdä oikeita tekoja. Onnistuaksemme meidän kannattaa tehdä yhteistyötä. Onnistunut prosessi nimittäin vaatii usein monen eri osa-alueen taitajia, esimerkiksi taitavan myyntiosaamisen, taitavan johtamisen, taitavat tekijät ja taitavat taloushallinnon ammattilaiset. Hyvin suunniteltu ja johdettu hanke ei voi epäonnistua tai riski epäonnistumiseen on hyvin pieni.
Onneksi meillä on jatkuvasti ollut näitä hyviä projekteja ja onneksi meillä on ahkeria ja taitavia ihmisiä, jotka näitä tekoja tekevät. Aivan nopeasti mieleeni tulee esimerkiksi yhdistyssektorilta Hiihtomaa, Oriveden Kampus – Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi sekä Paltanmäen Elämysportaat. Kolmas sektori oli merkittävästi tukemassa myös Rovastinkankaan tekonurmikenttää. Kaupunki on viime vuosina investoinut esimerkiksi Rovastinkankaan kouluun ja liikuntapuistoon, terveyskeskukseen, Vuokkokujan päiväkotiin, virastotaloon, Kultavuoren koulun remonttiin, liikenneympyröihin, jäähalliin, frisbeegolfiin sekä massiivisiin kaavahankkeisiin. Yrityssektorilla on tapahtunut investointeja ja olemme saaneet mm. Tokmannin, uudistetut marketit, autokauppoja, pesulan, autokorjaamoita, lounaspaikkoja, kahviloita ja kampaamoja. Lisäinvestointeja ja näkyvää markkinointia ovat tehneet mm. Saunatalo, Liuskemestarit, Foxtel, Apupapu, Autola sekä Ysitien auto. Teollisuusalueelle on noussut ja koko ajan nousee uusia teollisuuskiinteistöjä.
Vaikka tämä maailmanlaajuinen pandemia meitä kurittaakin ja tuo epävarmuutta ihmisten elämään, niin lähtökohdat ottaa tulevaisuus vastaan ovat Orivedellä erinomaiset. Siihen vaaditaan rohkeutta, yhteistyötä, avoimuutta, taitoa ja tulevaisuuteen uskoa, mutta kaikki on meistä itsestämme kiinni, kukaan muu ei tule sitä meidän puolestamme tekemään!
Touko Sikala
Kaupunginhallituksen jäsen (Kok.)
Luet kaupunginhallituksen ja nuorisovaltuuston blogia, jota kirjoittavat vuorollaan hallituksen ja nuvan jäsenet. Lue muita blogin kirjoituksia täältä. Uusi kirjoitus julkaistaan kuukausittain.