Pirkanmaa leviämisvaiheessa – kaupungin palveluihin ei kohdistu merkittäviä rajoituksia

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä linjasi eilen tiistaina, että Pirkanmaa on viimeisimpien koronalukujen valossa jälleen leviämisvaiheessa. Orivedellä on peruttu tai siirretty tapahtumia. Avoin nuorisotilatoiminta pysyy suljettuna.

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä piti ylimääräisen kokouksen maanantaina. Valmiusjohtoryhmä pitää epidemianhallinnassa tärkeimpänä koulujen lähiopetuksen turvaamista. Tavoitteena on, että perus- ja toisen asteen opetus käynnistyvät Orivedellä lähiopetuksena tiistaina 10.8. Maskisuositus kouluissa yli 12-vuotiaille on edelleen voimassa.

Valmiusjohtoryhmä kannustaa myös nuoria ottamaan koronarokotteen ja kaikkia asukkaita huolehtimaan maskien käytöstä ja turvaetäisyyksistä.

Pahenevan koronatilanteen ja avin uusien määräyksien vuoksi ORWfest päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan. Kirkkolahti Beach Party perutaan kokonaan. Vesisankarit-tapahtuma voidaan järjestää terveysturvallisesti Kirkkolahdella lauantaina 14.8.

Avoin nuorisotilatoiminta pysyy toistaiseksi suljettuna. Nuorisotoimintaa jatketaan muun muassa kerhojen muodossa. Kaupungintalon, Järjestöjen talon sekä Nuorten Kampuksen kokoustilat ovat varattavissa lukuun ottamatta valtuustosalia, joka varataan edelleen vain kaupungin omaan käyttöön.

Uimahallin avaaminen on viivästynyt remontin vuoksi. Tämänhetkisen tiedon mukaan uimahalli avautuu yleisölle maanantaina 23.8.

Vahva maskisuositus jatkuu, harrastuksiin ei toistaiseksi rajoituksia

Pirkanmaalla ilmaantuvuus on noussut 149 tapaukseen 100 000 asukasta kohden. Testipositiivisuus edeltävän viikon ajalta oli 4,4 %. Uusia tartuntoja kertyi viikon aikana 521, joista 71 prosentin tartuntalähteet saatiin jäljitettyä. Noin 150 tartunnan kohdalla tartunnan lähde jäi tuntemattomaksi. Suurin osa tartunnoista on nuorilla aikuisilla.

Kesä-heinäkuussa tartunnan saaneista puolet oli kokonaan rokottamattomia. Tartuntoja on tullut kahden rokotteen saaneille vain vähän (5 % tartunnoista).

Koronanyrkki päätti jatkaa Pirkanmaan etätyösuositusta syyskuun loppuun saakka. Vahva maskisuositus on edelleen voimassa. Tässä vaiheessa ei asetettu rajoituksia esimerkiksi kirjastoille, museoille tai harrastustoiminnalle tartuntatautilain velvoitteiden lisäksi.

Kokoontumisrajoitus ja turvavälimääräys voimaan torstaista

Aluehallintoviraston uudet määräykset kokoontumisrajoituksista ja turvaväleistä astuvat voimaan torstaina 5. elokuuta. Avin määräyksen mukaan yleisötapahtumiin ja yleisiin kokouksiin voi sisätiloissa osallistua korkeintaan 10 ja rajatuissa ulkotiloissa korkeintaan 50 henkilöä.

Suurempia tilaisuuksia voi järjestää, jos järjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Tapahtumanjärjestäjien tulee laatia turvallisuussuunnitelma. Koronanyrkki suosittaa vahvasti, että isommissa tapahtumissa yleisö jaetaan lohkoihin ja yleisöltä edellytetään maskin käyttöä.

Avin toinen määräys velvoittaa toiminnan järjestäjiä takaamaan osallistujille ja asiakkaille mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa sisällä ja rajatuissa ulkotiloissa. Sisätiloissa turvaväliksi on määritelty kaksi metriä, ulkona sen sijaan ei ole voimassa tiettyä metrimääräistä turvaväliä, mutta seurueiden tulee voida asettua väljästi.

Avin päätös ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Koronanyrkki suosittelee kuitenkin, että yksityisissä tilaisuuksissa noudatetaan soveltuvin osin vastaavia toimia kuin julkisissa. Molemmat aluehallintoviraston määräykset ovat voimassa 5.−29.8.2021.

> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä

> Oriveden kaupungin rajoitukset löydät täältä

> Koronarokotukset Orivedellä

Palaa uutislistaukseen