Pirkanmaan suositukset tiukentuvat – Orivedellä suljetaan liikunta- ja nuorisotilat sekä uimahalli ja päätetään kansalaisopiston syyskausi

Valtakunnallinen koronatilanne on heikentynyt ja Pirkanmaallakin on menty viikon kuluessa huonompaan suuntaan. Pirkanmaalla on olemassa realistinen uhka terveydenhuollon ylikuormittumisesta. Alueellinen pandemiaohjausryhmä haluaa estää leviämisvaiheeseen siirtymisen linjaamalla uusia, entistä tiukempia suosituksia.

Pandemiaohjausryhmä on linjannut seuraavat uudet suositukset kunnille ja kansalaisille:

  • Julkisissa sisätiloissa sekä museoissa ja teattereissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi 2.−21.12. korkeintaan kymmeneen henkilöön. Kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 hengen rajaa. Aluehallintovirastolle ehdotetaan yli 10 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä. Tarvittaessa myös yksittäinen kunta voi tehdä näitä koskevan velvoittavan päätöksen oman kuntansa osalta.
  • Julkiset ja yksityiset sisäliikuntatilat suositellaan suljettaviksi 2.−21.12. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.
  • Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien suositusta tauottamisesta jatketaan 21.12. asti.
  • Uimahallit, kylpylät ja yleiset saunat suositellaan suljettaviksi 2.−21.12.
  • Nuorisotilat suositellaan suljettaviksi 2.−21.12.
  • Kirjastojen suositellaan 2.−21.12. tarjoavan rajattua palvelua vain lainaustoimintaa varten.
  • Huvi- ja leikkipuistot suositellaan suljettaviksi 2.−21.12.
  • Yksityistilaisuuksissa jatketaan 10 henkilön henkilösuositusta 21.12 asti
  • Kauppakeskuksissa suositellaan suljettaviksi oleskelutilat 21.12. asti
  • Työväen- ja kansalaisopistojen ja taiteen perusopetuksen kausi suositellaan päätettäväksi tai siirrettäväksi etäopetukseksi 2.−21.12.
  • Tarpeetonta matkustamista suositellaan vältettäväksi erityisesti leviämisvaiheen maakuntiin (tällä hetkellä esim. Uusimaa)

Toisen asteen opetus jatkuu Pirkanmaalla lähiopetuksena. Sekä oppilaat että henkilökunta noudattavat aiemman suosituksen mukaisesti kaikkia tartuntojen torjumiseksi annettuja ohjeita ja käyttävät kasvomaskeja.

Aiemmin annetut suositukset kasvomaskien käytöstä ja etätyöstä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden vierailuja koskevat rajoitukset pysyvät voimassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tarjotaan asiakkaille edelleen ensisijaisesti lähipalveluina.

Orivedellä noudatetaan suosituksia

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui sunnuntaina 29.11. klo 13 ja teki seuraavat, Orivettä koskevat päätökset Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän suosituksiin perustuen:

  • Liikuntahalli, uimahalli, jäähalli ja koulujen salit suljetaan 2.−21.12. Koronanyrkin linjaukseen perustuen kilpa- ja huippu-urheilijat voivat jatkaa harjoittelua kaupungin liikuntatiloissa (Orivedellä koskee OrPo:n naisten liigajoukkuetta sekä SM- ja ylempien tasojen yksilöurheilijoita). Koululaisten liikuntatuntien toteuttamisesta kapungin sisäliikuntatiloissa tiedotetaan tarkemmin alkuviikosta Wilman kautta.
  • Nuorisotilat suljetaan 2.−21.12. Pienryhmätoiminnan ja henkilökohtaisen ohjauksen osalta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
  • Kansalaisopiston syyskausi päättyy 1.12. Kurssilaisiin ollaan suoraan yhteydessä etäopetus- tai muista mahdollisista erityisjärjestelyistä.
  • Kaupungintalon, Nuorten Kampuksen ja Järjestöjen talon kokoustilat suljetaan yleisöltä 2.−21.12.
  • Kirjastossa on tarjolla vain rajattua lainaustoimintaa 2.−21.12. Kirjasto tiedottaa käytännöistä tarkemmin.
  • Kaupunki peruuttaa kaikki yleisötapahtumat loppuvuoden osalta.
  • Esiopetus, perusopetus ja toisen asteen opetus jatkuvat lähiopetuksena. Varhaiskasvatus, esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, koulujen aamu- ja iltapäivätoiminta sekä koulujen kerhot jatkuvat toistaiseksi normaalisti.

Kaupunki lisäksi suosittelee vahvasti järjestöjä välttämään kokoontumisia ja päättämään kuluvan vuoden toimikautensa.

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 1.12. tai tilanteen mukaan jo aiemmin.

Palaa uutislistaukseen