Rajoitukset poistuvat, maskien käyttöä suositellaan edelleen vahvasti

Pirkanmaalla on voimassa niin sanottu turvavälipykälä, joka velvoittaa tapahtumien järjestäjiä ja asiakastiloista vastaavia järjestämään toimintansa väljästi. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä, ”koronanyrkki”, ei näe enää perusteita rajoituksen jatkamiselle, eli turvavälipykälän voimassaolo päättyy helmikuun loppuun.
Myös etätyösuositus ja koulujen maskisuositus 1.−5.-luokkalaisille päättyvät kuun vaihteeseen. Yleinen maskisuositus 12 vuotta täyttäneille pidetään kuitenkin edelleen voimassa. Koronanyrkki korostaa maskien tärkeyttä erityisesti isoissa yleisötilaisuuksissa, kuten urheilutapahtumissa. Työpaikoille suositellaan mahdollisuuksien mukaan hybridimallia, eli osa työntekijöistä olisi lähi- ja osa etätöissä.
Oriveden kouluilla jaetaan tällä viikolla oppilaiden ja henkilöstön käyttöön koronan kotitestejä. Kotitestien jakamisesta tiedotetaan tarkemmin Wilman kautta.
Liikuntapalvelut on käynnistänyt hyvitysten antamisen asiakkailleen tammikuun sulkuajalta. Hyvityksenä annetaan kuukauden verran maksutonta käyttöaikaa niille uimahallin tai liikuntahallin asiakkaille, joilla on ollut tammikuussa voimassa oleva kuukausi- tai vuosikortti. Hyvityksen saa uimahallin tai liikuntahallin kassalta korttia uusittaessa.
Kaupungintalon valtuustosali on ollut koronapandemian aikana varattuna vain kaupungin omaa käyttöön. Valtuustosali on taas paikallisten yhteisöjen varattavissa tilojen ollessa vapaana. Myös kaupungintalon kerhotilan, Järjestöjen talon sekä Nuorten Kampuksen kokoustilan voi varata kokouskäyttöön.