Rovastinkankaan koulun laajennusosaan 750 neliön monitoimitila – uudisrakentamisessa hyödynnetään poikkeuksellisella tavalla kiertotaloutta

Rovastinkankaan alakoulun laajennusosa rakennetaan vuosina 2025–2026. Laajennusosaan tulevat ruokala, jakelukeittiö, musiikkiluokka, käsityöluokat, pukutilat, liikuntavälinevarastot sekä monitoimitila.

Kaupunginvaltuusto äänesti maanantaina monitoimitilan koosta. Arkkitehti Janne Laukka Arkkitehdit LSV Oy:stä esitteli valtuustolle kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäisessä laajennusosan vaihtoehdossa monitoimitilan koko oli 343 neliömetriä ja arvioitu kokonaisinvestointi bruttona noin 7,2 miljoonaa euroa. Toisessa vaihtoehdossa oli 750 neliömetrin monitoimitila, ja kustannuksia kertyisi bruttona 8,6 miljoona euroa. Kolmannessa vaihtoehdossa monitoimitila oli kooltaan 920 neliömetriä, jolloin arvioitu kokonaisinvestointi bruttona olisi noin 9,3 miljoonaa.

Kaupunginvaltuusto päätyi keskimmäiseen vaihtoehtoon

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että Rovastinkankaan laajennuksen suunnittelua jatkettaisiin kolmannen vaihtoehdon mukaisesti. Kaupunginvaltuuston ja urheiluseurojen iltakoulussa 20.5.2024 todettiin, että 750 neliön monitoimitilassa ei olisi mahdollista pelata esimerkiksi salibandya ja futsalia. 920 neliön tila mahdollistaisi useampien eri urheilulajien lisäksi isommat kulttuuri- ja muut yleisötapahtumat.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa tehtiin kaksi muutosesitystä: Ilkka Hjerppe (sd.) esitti, että erityisesti kustannussyistä monitoimitila olisi pienimmän vaihtoehdon mukainen. Timo Raita-aho (kesk.) taas esitti, että valittaisiin toisen vaihtoehdon mukainen monitoimitila, joka hänen mukaansa olisi jonkin verran suurinta vaihtoehtoa edullisempi ja riittävän kokoinen koulun ja yleisimpien urheilulajien käyttöön.

Kaupunginvaltuusto äänesti ensin Hjerpen ja Raita-ahon esitysten välillä. Raita-ahon muutosesitys voitti äänin 24-7. Sen jälkeen äänestettiin Raita-ahon esityksen ja kaupunginhallituksen esityksen välillä. Raita-ahon esitys voitti äänin 20-10. Yksi ääni oli tyhjä.

Rovastinkankaan koulun laajennusta varten Oriveden kaupunki ottaa uutta lainaa. Tällä hetkellä kaupungin lainakanta on 2 230 euroa asukasta kohden. Kaupunginvaltuuston päättämän vaihtoehdon 2 myötä lainakanta tulee olemaan vuoden 2027 lopussa 4 015 euroa asukasta kohden.

– Rovastinkankaan koululla on koko historiansa ajan ollut käytössään vaatimattomat sisäliikuntatilat. Aiemmin Rovastinkankaalla tukeuduttiin Tredulta vuokrattuihin tiloihin, kunnes ne menivät käyttökieltoon. Laajennusosa on välttämätön koulun käyttöön, ja uudet tilat palvelevat myös muita liikunnan ja kulttuurin harrastajia. Laajennusosalla lisätään aseman seudun vetovoimaa pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto.

Rovastinkankaan koulu, Oripark-aktiviteettipuisto sekä purettava ammattikoulun rakennus ja säilyvä Tredun autoalan rakennus ja katsastuskonttori ilmakuvassa.
Rovastinkankaan koulun vieressä on Oripark-aktiviteettipuiston monipuoliset liikuntapaikat, joita uusi sisäliikuntatila tulee hienosti täydentämään. Kuva: Pauli Noronen

Monitoimitila laajaan kuntalaisten käyttöön

Valitussa 750 neliön vaihtoehdossa musiikkiluokka sijoittuu monitoimitilan pitkän seinän keskivaiheille. Musiikkiluokka voidaan rakentaa korotettuna, jolloin sen alle tulisi esiin vedettävä esiintymislava ja tuolit. Monitoimitilan toiseen päähän rakennettavaa ruokalaa voidaan tarvittaessa hyödyntää katsomotilana. Monitoimitilassa on siis mahdollista järjestää koulun juhlia, tapahtumia ja toiminnallista opetusta sekä monenlaisia kulttuuri- ja muita yleisötilaisuuksia.

Monitoimitila on riittävän kokoinen esimerkiksi lentopallon, sulkapallon ja koripallon harjoitteluun sekä junioritason peleihin ja turnauksiin. Salitila pystytään jakamaan kahteen lohkoon, joissa on mahdollista harjoitella samanaikaisesti.

Kaupunki aikoo hakea monitoimitilan rakentamista varten opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston liikuntapaikka-avustusta, joka voi olla enintään 30 prosenttia hankkeen kustannusarviosta, kuitenkin enintään 750 000 euroa. Liikuntapaikka-avustuksen arviointiperusteissa korostetaan, että liikuntapaikan täytyy soveltua laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin.

Rovastinkankaan monitoimitilan onkin tarkoitus tulla mahdollisimman monipuoliseen käyttöön. Koulun oman käytön lisäksi salia ja muita laajennusosan tiloja voivat hyödyntää muun muassa urheiluseurat, kansalaisopisto ja muut harrastustoimijat.

Rovastinkankaan koulu, Oripark-aktiviteettipuisto sekä purettava ammattikoulun rakennus ja säilyvä Tredun autoalan rakennus ja katsastuskonttori ilmakuvassa.
Laajennusosa sijoittuu Rovastinkankaan koulun taakse, kuvassa taka-alalla näkyvän purettavan ammattikoulurakennuksen paikalle. Kuva: Pauli Noronen

”Oriveden kaupungin toimintatapa on harvinaista edelläkävijyyttä”

Liikuntapaikka-avustuksen yhtenä kriteerinä on ekologinen ja taloudellisesti kestävä kehitys, joka huomioidaan Rovastinkankaan hankkeessa poikkeuksellisen kunnianhimoisella tavalla.

Laajennusosan tieltä puretaan parhaillaan entistä ammattikoulun rakennusta. Purettavasta rakennuksesta otetaan talteen kantamattomien väliseinien hyväkuntoiset tiilet, joita on kaikkiaan noin 40 000 kappaletta. Tiilet välivarastoidaan ja niitä tullaan käyttämään uuden laajennusosan rakentamisessa.

Purku-urakasta kierrätetään eri hankkeiden uusiokäyttöön myös muuta rakennusmateriaalia. Kokonaan purkamatta jätetään vanhan rakennuksen lämmönjakohuone, sähköpääkeskustila ja yksi opetustila, joita hyödynnetään Rovastinkankaan koulun laajennuksessa erillisenä rakennuksena. Uudelleen käytettyjen rakennusmateriaalien hiilidioksidipäästöt ovat korkeintaan viisi prosenttia uusien materiaalien hiilidioksidipäästöistä, joten hankkeessa voidaan saavuttaa merkittävät päästövähennykset.

Oriveden kaupunki kehittää kiertotalouden mukaista materiaalien uudelleenkäyttöä yhteistyössä ympäristöministeriön rahoittaman SÄILÖ-hankkeen ja Kiertotalous Pirkanmaan kanssa.

– Oriveden kaupungin toimintatapa on kuntakentällä harvinaista edelläkävijyyttä, toteaa Karoliina Tuukkanen Kiertotalous Pirkanmaasta.

Tällä hetkellä Rovastinkankaan koulun käytössä on väliaikaisesti vuokratut siirtotilat. Aiemmin kaupunki vuokrasi tilaa Tredu-Kiinteistöiltä ammattikoulun rakennuksesta, jonka todettiin tutkimuksissa vaativan huomattavia sisäilmakorjauksia. Tredu-Kiinteistöt päätti luopua korjausta vaativista toimitiloista.

Lisätiedot:

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto, p. 050 401 5790, juha.kuusisto@orivesi.fi

Tekninen johtaja Matti Vesava, p. 040 133 9247, matti.vesava@orivesi.fi

Liikuntapäällikkö Roope Marski, p. 050 421 0992, roope.marski@orivesi.fi

Palaa uutislistaukseen