Sisäharrastusryhmien ja kaupungin tilojen sulku jatkuu – alle 20-vuotiaiden pienryhmät voivat treenata ulkona

Pirkanmaan koronatilanne on hieman rauhoittunut. Orivedellä yläkoululaiset ja lukiolaiset ovat palanneet lähiopetukseen, muuten rajoitukset säilyvät ennallaan.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä nosti esille, että lasten harrastustoimintaa pyritään vapauttamaan heti kun mahdollista. Lasten ja nuorten sisäharrastusryhmät ovat tauolla ainakin 18.4. saakka. Tilannetta tarkastellaan uudestaan viikon päästä.

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä linjaa, että alle 20-vuotiaat voivat kuitenkin harrastaa ulkona noin kymmenen henkilön pienryhmissä. Treeneissä tulee noudattaa OKM:n turvaohjeita. Huoltajat eivät saa kokoontua yli kuuden henkilön ryhmiin ja heidän tulee noudattaa kaikissa tilanteissa turvavälejä.

Oriveden kaupungin tilat edelleen kiinni

Viime viikolla pandemiaohjausryhmä esitti Aluehallintovirastolle myös yksityisten liikuntatilojen sulkemista, mutta Avi päätyi siihen, että Pirkanmaalla ei ole tällä hetkellä tarvetta sulkuun.

Pirkanmaalla on kuitenkin voimassa suositus siitä, että lasten ja aikuisten ryhmäharrastukset sisätiloissa ovat tauolla 18.4. saakka. Lääkinnällinen ja vastaava kuntouttava toiminta sekä ammattilais- ja maajoukkueurheilu on mahdollista toteuttaa sulusta huolimatta.

Yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on kielletty Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella aluehallintoviraston määräyksestä 30.4. saakka. Pandemiaohjausryhmä suosittaa pitämään nuorisotilat kiinni 18.4. asti, poikkeuksena lääkinnällinen tai vastaava kuntoutus.

Orivedellä noudatetaan alueellisia määräyksiä, rajoituksia ja suosituksia. Kaupungin sisäliikunta-, nuoriso- ja kokoustilat pidetään toistaiseksi kiinni.

Älä liiku oireisena julkisilla paikoilla

Pirkanmaalla koronatartuntojen määrä on kääntynyt hieman laskuun, mutta myös testausmäärät putosivat merkittävästi pääsiäisenä. Pirkanmaan ilmaantuvuusluku viimeisen kahden viikon ajalta on 89 tapausta 100 000 henkilöä kohden. Testituloksista positiivisia löydöksiä oli 2,2 prosenttia. Tartuntojen lähteistä selvitettiin 70 prosenttia.

Pandemiaohjausryhmä muistuttaa, että oireisena ei saa mennä työpaikalle, kouluun tai julkisille paikoille, vaan koronatestiin tulee hakeutua matalalla kynnyksellä. Kaikkien yli 12-vuotiaiden on syytä käyttää maskia julkisilla paikoilla ja joukkoliikennevälineissä. Oriveden kaupungin sisäiseen Nopa-liikenteeseen on määrätty maskipakko.

> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä!

> Oriveden kaupungin rajoitukset löydät täältä

> Tietoa koronarokotuksista Orivedellä

Palaa uutislistaukseen