The Voice of Finland -tähdet konsertoivat Orivedellä – villasukkakonserttia voi seurata myös kotisohvalta

Televisio-ohjelma The Voice of Finlandin viimeisimmällä kaudella mukana olleita laulajia saapuu konsertoimaan Orivedelle 28. marraskuuta. Konsertissa esiintyy myös laulukilpailun finaaliin edennyt orivesiläinen Etni Khan. Suomen Villasukkapääkaupungissa konsertin teemana on villasukat.

− Orivedestä ollaan kutomassa Suomen Villasukkapääkaupunkia, joten konsertin teemaksi valittiin tietysti villasukat, toteaa Oriveden kaupungin kulttuurijohtaja Pia-Maria Ahonen.

Konsertti soveltuu koko perheelle. Esiintyjinä ovat Sanna Solanterä, Emilia Virlander, Matias Nissinen, Juffi Seponpoika, Etni Khan, Jessica Tünn, Matilda Koistinaho ja Noora Karppanen sekä muusikot Azra Topcu, Johanna Repo ja Erik Valkama.

130 paikkaa jakoon verkkokauppaan

The Voice of Villasukka -konsertti järjestetään Oriveden Kampuksen Klemettisalissa lauantaina 28. marraskuuta kello 12-13.30. Konserttiin pääsee vain ennakkoilmoittautumisella. Maksuton ilmoittautuminen avataan Oriveden kaupungin liikuntapalvelujen verkkokauppaan, joka löytyy kaupungin verkkosivuilta.

Verkkokaupassa asiointi vaatii rekisteröitymisen. Yhdellä käyttäjätunnuksella voi tehdä yhden varauksen. Ennakkoilmoittautuminen on auki 16. marraskuuta kello 12 lähtien 27. marraskuuta kello 12 saakka tai niin kauan kuin paikkoja riittää. Ilmoittautuneiden nimet tallentuvat verkkokaupasta nimilistalle. Sisään konserttiin pääsee, mikäli nimi löytyy listalta.

Konsertin esiintyjiä.

Konserttia voi katsoa myös verkossa

Klemettisaliin mahtuu kaikkiaan noin 400 kuulijaa, mutta koronatilanteen vuoksi yleisön määrä on rajattu 130 henkilöön. Tilaisuudessa noudatetaan turvavälejä ja käytetään maskia. Konserttiin voi tulla vain oireettomana.

− Toivomme yleisön tulevan paikalle hyvissä ajoin, jotta sisäänkäynti ei ruuhkaudu, Ahonen sanoo.

The Voice of Villasukka -konserttia voi seurata myös omalta kotisohvaltaan. Konsertti livestriimataan Oriveden kaupungin Facebook-sivulle. Striimausta voi katsoa myös ilman Facebook-tunnuksia. Livelähetyksen linkki julkaistaan kaupungin somekanavilla ja verkkosivuilla. Konsertti on katsottavissa linkin kautta perjantaihin 11. joulukuuta saakka.

Lisätiedot:

Kulttuurijohtaja Pia-Maria Ahonen, p. 040 596 3087, pia-maria.ahonen@orivesi.fi

Palaa uutislistaukseen