Vertaistukiryhmät voivat kokoontua pienimuotoisesti, talvilomalla tulee välttää leviämisvaiheen alueita

Ilmaantuvuusluku on ollut 50 / 100 000 viimeiset kaksi viikkoa. Positiivisten testitulosten osuus on säilynyt 1,5 prosentin tasolla ja tartuntojen lähteistä on onnistuttu jäljittämään edelleen noin 70 prosenttia.
Tartuntoja on tullut viime viikon aikana eniten perhepiiristä, sukulaisilta, yksityisistä juhlista ja työpaikoilta. Vain yksittäisiä tartuntatapauksia on todettu ulkomailta, baareista, harrastuksista, kouluista ja päiväkodeista. Eniten tartuntoja on todettu nuorilla aikuisilla.
Vertaistukiryhmät voivat kokoontua pienimuotoisesti
Koronanyrkki tarkensi tiistaina 10. helmikuuta, että kuntien ja kolmannen sektorin järjestämät vertaistukiryhmät voivat toimia kymmenen henkilön ryhmissä. Mahdollisesti mukana olevia sylivauvoja ei tarvitse laskea mukaan lukumäärään. Kaikissa kokoontumisissa on noudatettava tarkasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Vertaistukiryhmät voivat kokoontua Järjestöjen talolla.
Koronanyrkki nosti esille, että aikuiset voivat turvavälejä noudattaen liikkua korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä ulkona. Yleisötapahtumia koskee edelleen kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus myös ulkona.
Älä matkusta leviämisvaiheen alueille
Koronanyrkki linjasi, että talvilomalla on syytä välttää matkustamista leviämisvaiheen alueille. Muuten koronanyrkki ei halunnut ottaa vahvasti kantaa kotimaan matkailuun.
Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä muistuttaa kuntalaisia vastuullisesta lomailusta: yksityistilaisuuksissakin on voimassa kymmenen hengen kokoontumissuositus. Edelleen tulee muistaa hyvä käsihygienia, maskien käyttö julkisilla paikoilla yli 12-vuotiailla, turvavälit ja hakeutuminen herkästi koronatestiin pienissäkin oireissa.
THL järjestää verkkolähetyksen koronarokotuksista
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) järjestää huomenna torstaina 11.2. klo 17.30 kansalaisille tarkoitetun avoimen verkkolähetyksen koronarokotuksista. Lähetyksen aikana osallistujat voivat esittää THL:n asiantuntijoille kysymyksiä koronarokotteista, rokotusjärjestyksestä sekä rokotusten järjestämisestä.
Lisätietoja osallistumisesta THL:n verkkosivuilla
> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä!