Villasukkajuoksun SM-kisat toteutuvat koronatilanteesta huolimatta

− Kyllä nyt on erittäin hyvä fiilis, toteaa kisajärjestelyistä vastaavan Sandstorm Events Oy:n yrittäjä Laura Sandström. – Orivedellä on upean talviset olosuhteet ja kisapolut ovat huippukunnossa. Kannattaa tulla mukaan!
Tapahtuma on jouduttu perumaan kahtena edellisvuonna: ensin lumen puutteen vuoksi ja seuraavaksi koronatilanteen takia. Pirkanmaalla voimassa oleva, 21.1.2022 päättyvä aluehallintoviraston määräys yleisötilaisuuksista ei koske ulkona järjestettäviä tapahtumia.
Maskeja käytetään myös ulkona
− Huolehdimme kattavasti koronaturvallisuudesta, Sandström sanoo. – Lähetämme kaikille osallistujille tarkat ohjeet pukutilojen ja lähtöjen porrastuksista. Tapahtumaan ei voi osallistua pienissäkään koronaan viittaavissa oireissa. Edellytämme maskien käyttöä sisätiloissa ja lähtötilanteessa. Sisätiloissa oleskellaan mahdollisimman vähän.
Kunkin sarjan palkinnot jaetaan välittömästi maaliintulon jälkeen ja suosituksena on, että kilpailijat poistuvat alueelta mahdollisimman pian oman suorituksensa jälkeen.
Turvaohjeet koskevat myös yleisöä. Alueella täytyy noudattaa turvavälejä ja välttää ruuhkien syntymistä. Yleisö ei pääse ollenkaan sisätiloihin. Saniteettitilat järjestetään ulos. Yleisölle suositellaan vahvasti maskien käyttöä.
Kisa-alueella on myynnissä muun muassa hernesoppaa, makkaroita, hot dogeja ja kahvia. Myyjät huolehtivat, että jonoissa ja ruokaillessa säilytetään reilut turvavälit. Yleisölle on saatavilla maskeja ja käsidesiä.
Kisoihin voi osallistua matalalla kynnyksellä
− Tapahtuman oheisohjelma on tänä vuonna karsittu minimiin. Tälläkin haluamme taata kisaajille ja yleisölle turvallisen tapahtuman, kertoo Oriveden kaupungin yrityskoordinaattori Irene Suhonen.
Tapahtumaan on tulossa juontajaksi Ville Virtanen. Ohjelmalavalla vedetään myös lämmittelyjumppaa ja kuullaan Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusiston sekä tapahtuman yhteistyökumppaneiden puheenvuoroja.
Villasukkajuoksun SM-kisoissa kilpaillaan sekä yksilö- että joukkuesarjoissa. Tarjolla on naisten ja miesten sarjat kolmen, kuuden ja kahdentoista kilometrin pituisina lumisilla metsäpoluilla. Joukkueviesti ja lasten sarjat juostaan kisakentällä, jonka läheisyyteen yleisö voi tulla seuraamaan kisailua.
− Kisoihin voi osallistua todella matalalla kynnyksellä, Sandström kannustaa. – Kilpasarjoissa on mukana kaikentasoisia juoksijoita aloittelijoista polkujuoksijoihin ja maratoonareihin. Joukkuesarjassa voi edetä vaikka hölkäten tai kävellen. Tärkeintä on hauskuus ja kekseliäät kisa-asut, sillä myös paras asu palkitaan!
Muutokset mahdollisia
Osallistujaksi voi ilmoittautua kisapäivän aattoon, perjantaihin 21. tammikuuta saakka. Ilmoittautuminen ja kisainfo sekä turvallisuusohjeet löytyvät tapahtuman verkkosivuilta. Muutokset tapahtuman järjestelyihin ja koronaohjeisiin ovat mahdollisia, joten tilannetta kannattaa seurata verkkosivuilta ja tapahtuman some-kanavilta Facebookissa ja Instagramissa.
Tapahtuman vastuullisia järjestäjiä ovat Sandstorm Events Oy ja Oriveden kaupunki. Tapahtumaa ovat mahdollistamassa myös useat yhteistyökumppanit. Pääyhteistyökumppaneita ovat orivesiläiset Säästöpankki Sinetti ja sukkatehdas Jar-X Oy.
Lisätiedot:
Sandstorm Events Oy / Laura Sandström, p. 040 830 6003, laura@sandstorm-events.com
Oriveden kaupunki / Irene Suhonen, p. 040 133 9111, irene.suhonen@orivesi.fi