Yhteiskoulu ja lukio jatkavat lähiopetuksessa talviloman jälkeen, muista uusista linjauksista tiedotetaan ensi viikolla

Koronatilanne on huonontunut Suomessa nopeasti. Hallitus on ilmoittanut valmistelevansa poikkeusolojen toteamista 8.3. lähtien ja suosittaa uusia tiukennuksia rajoituksiin. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tänään 26.2., että Pirkanmaalla ei ole epidemiologisia perusteita siirtyä etäopetukseen. Orivedellä yhteiskoulu ja lukio jatkavat lähiopetuksessa.

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista. Tavoitteena on pyrkiä estämään koronaepidemian nopeaa kiihtymistä ja virusmuunnosten leviämistä. Hallitus suosittelee tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimpia rajoituksia sekä lisätoimenpiteitä otettavaksi käyttöön myös Pirkanmaalla.

Uusina toimenpiteinä hallitus suosittaa julkisten tilojen käytön rajoittamista tai sulkemista, yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä, yläkoulun ja toisen asteen koulujen siirtymistä etäopetukseen, yli kuuden hengen kokoontumisrajoitusta sekä yli kuuden hengen yksityistilaisuuksien välttämistä. Lisäksi henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset voivat olla mahdollisia tartuntatautilain päivityksen perusteella.

Hallituksella on valmius todeta koko maahan poikkeusolot. Soveltaen perustuslain 23 §:ää laissa säädettävissä poikkeusoloissa ravitsemisliikkeet ehdotetaan suljettaviksi kolmen viikon ajaksi 8.–28. maaliskuuta.

Orivedellä yhteiskoulu ja lukio jatkavat lähiopetuksessa

Orivedellä valmistauduttiin jo yhteiskoulun ja lukion siirtämiseen etäopetukseen heti talviloman jälkeen, mutta Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tänään 26. helmikuuta klo 16 jälkeen julkaisemassa tiedotteessaan, että Pirkanmaalla ei ole epidemiologista perustetta etäopetukseen siirtymiseen. Tiedotteessa todetaan, että etäopetukseen tulee siirtyä terveysviranomaisen tekemän epidemiologisen arvion perusteella silloin, kun se on aivan välttämätöntä.

Koronanyrkki toteaa myös, että Pirkanmaalla on todettu tämän vuoden aikana vain yksi koronatartunta yläkoulujen tai toisen asteen oppilaitoksissa. Maskien käyttö on laajamittaista oppilaiden ja opettajien keskuudessa.

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä katsoo, että Orivedellä ei ole perusteita siirtyä etäopetukseen. Yhteiskoulu ja lukio jatkavat normaalisti lähiopetuksessa talviloman jälkeen. Kouluilla on kuitenkin valmius siirtyä tarvittaessa hyvin nopeasti etäopetukseen.

Koronanyrkki linjaa muista rajoituksista ensi viikolla

Hallituksen muut tiukemmat rajoitukset voisivat Orivedellä koskea esimerkiksi uimahallia, liikuntahallia, kirjastoa, nuorisotiloja, kansalaisopistoa ja kaikkia yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastuksia.

Pirkanmaan koronanyrkki linjaa rajoituksista tarkemmin tulevana tiistaina 2. maaliskuuta. Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontuu keskiviikkona 3. maaliskuuta ja tiedottaa Orivettä koskevista linjauksista sekä ajankohtaisesta koronatilanteesta talvilomaviikon aikana. Kansalaisopiston osalta päätökset tehdään ja opettajille sekä kurssilaisille viestitään viikolla 10.

Muista suositukset myös talvilomalla

Kaupungin valmiusryhmä muistuttaa vastuullisesta talviloman vietosta. Lomalla tulee välttää matkustamista leviämisvaiheen alueille. Yksityistilaisuuksissakin tulisi välttää kokoontumista yli kymmenen hengen ryhmissä.

> Lue kaikki Pirkanmaalla voimassa olevat suositukset täältä!

> Oriveden kaupungin rajoitukset löydät täältä

> Tietoa koronarokotuksista Orivedellä

Palaa uutislistaukseen