Harrastamisen Suomen mallin kerhot kokoontuvat koulupäivän jälkeen kouluilla tai niiden lähellä olevilla harrastuspaikoilla.

Harrastuskerhoihin ovat kaikki tervetulleita. Erityisenä kohderyhmänä ovat sellaiset lapset ja nuoret, joilla ei ole vielä mieluisaa harrastusta. Harrastuskerhoja toteutetaan lasten ja nuorten toiveiden pohjalta. Avustusta toiminnan järjestämiseen haetaan vuosittain Opetus- ja kultturiministeriöstä.

Oriveden kaupunki on järjestänyt peruskoululaisille maksuttomia ja mieluisia harrastuksia jo pilottihankkeesta 2019 saakka.

Oriveden Hyvinvointia harrastamalla -kerhot lukuvuonna 2024-2025

Alakoululaisten kerhot

Parkourkerho 1.-3.lk maanantaisin klo 13.45-14.45 Liikuntahallilla

Parkourkerho on täällä taas! Haluatko päästä oppimaan uusia taitoja ja ylittämään itsesi hyvässä porukassa? Parkourkerhossa pääset kokeilemaan uusia temppuja ja taitoja osaavassa ohjauksessa. Et tarvitse aiempaa kokemusta parkourista, tähän kerhoon ovat kaikki tervetulleita!

Pallokerho 4.-6.lk keskiviikkoisin klo 14-15 Liikuntahallilla

Tule mukaan palloilemaan! Kerhossa opetellaan eri pallopelien tekniikoita ja tietenkin pelataan! Lisäksi opetellaan perus liikkumistaitoja kuten ketteryyttä ja nopeutta. Kerhoon osallistuaksesi et tarvitse aiempaa palloilutaustaa, vaan kerhoon ovat tervetulleita kaikki hyvässä porukassa liikkumisesta ja uuden oppimisesta innostuneet!

Kuviskerho 1.-6.lk torstaisin klo 14-15 Kultavuoren koululla

Kerhossa leikitään, piirretään, maalataan ja askarrellaan. Tule mukaan luomaan uutta ja tekemään näkyväksi omia hienoja ideoitasi!

Kokkikerho 3.-5.lk tiistaisin klo 14.30-16.30 Yhteiskoulun kotitalousluokassa

Innostu mukaan kokkikerhoon!

Kerhossa tehdään yhdessä niin suolaisia kuin makeitakin syötäviä. Kerhossa tutustutaan myös keittiötarvikkeisiin sekä -laitteisiin. Aikaisempaa kokemusta kokkailusta ei tarvitse olla, reipas asenne riittää!

Milloin mitäkin -kerho 1.-6.lk torstaisin klo 13.45-14.45 Eräjärven koululla

Nimensä mukaisesti kerhossa touhutaan milloin mitäkin. Kerholaisten kesken mietitään yhdessä mitä kaikkea olisi kiva tehdä ja kokeilla. Kokeillaan uutta ja kerrataan vanhaa. Josko löytyisi vaikka uusi harrastus, vahvuus ja mielenkiinto.  Askarrellaan, liikutaan, kokkaillaan, leikitään, luontoillaan, tutustutaan kieliin, kulttuureihin, eläimiin, toisiimme ja itseemme ja mitä kaikkea sitä keksitäänkään.  Tule mukaan luomaan kiva kokeileva kerho!

Minecraft-kerho 1.-6.lk perjantaisin klo 15-16 etänä

Minecraft-kerhossa pääset rakentamaan mielenkiintoisia maailmoja uusien pelikavereiden kanssa, ratkomaan erilaisia haasteita survivalissa ja ennen kaikkea pelaamaan mukavassa porukassa etänä Discordissa. Kerhossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään eikä osallistuminen vaadi ennakko-osaamista pelistä. Liity mukaan positiiviseen peliporukkaan ja hyppää Minecraftin syvään päätyyn!

Yläkoululaisten kerhot

Mopot ja moottorit maanantaisin klo 15-16 Tredun Oriveden toimipisteellä

Kiinnostaako tulevaisuudessa auton/moottoripyörän huoltaminen? Tredun auto- ja moottoripajalla pääset tutustumaan autoalan ihmeisiin. Pajassa tutustutaan koulutusympäristöön ja päästään touhuamaan autojen sekä mopojen kanssa. Opetellaan mm. renkaiden vaihtoa vanteille, niiden tasapainotusta ja kiinni laittamista. Jos omistat oman kulkuneuvon, myös sen korjaaminen ja huoltaminen on mahdollista. Tule siis käymään ja tutustumaan autoalaan!

Ensimmäisellä kerralla tavataan Tredun aulassa. Lämpimästi tervetuloa!

Kuntosali keskiviikkoisin klo 15-16 Kuntokuumeella

Kuntosalikerhon tarkoituksena on mahdollistaa uusi harrastusmuoto ja, että nuoret pääsisivät turvallisesti alkuun saliharjoittelussa. Kuntosali mahdollistaa fyysisen kunnon paranemisen ja luo myös liikunnan hyvän olon tunnetta.

Fortnite-ryhmä keskiviikkoisin klo 16-17 etänä

Fortnite-harrastuksessa pääset tutustumaan esportsin maailmaan oman valmentajan opastuksella etänä Discordissa. Lähde ratkomaan tehtäviä, haastamaan pelikavereita ja kehittämään pelitaitojasi mukavassa porukassa helposti omalta kotikoneelta. Harjoitukset sisältävät rentoa pelailua, kilpailuja ja viikottain vaihtuvia mielenkiintoisia tehtäviä! Aiempaa osaamista ei harrastuksessa vaadita vaan kerho on mukavaa yhdessä opettelua. Hyppää mukaan esportsin maailmaan!

Yhteystiedot:

Ota yhteyttä


Anna Kilponen

Hankekoordinaattori

040 1339076