Herkullisella retkellä Iso-Vuorijärvellä kokataan rennosti luolassa

Iso-Vuorijärven riippukivikallio ja sen muodostama luola Orivedellä on ainutlaatuinen retkeily- ja luontokohde Pirkanmaalla. Geologisesti mielenkiintoiseen luolaan kannattaa pysähtyä pidemmäksi aikaa ja kokata paikan uutta nimikkoruokaa, Luolarisottoa. Eräkokin reseptillä ruoka valmistuu kätevästi yhdessä astiassa kuvauksellisessa järvimaisemassa.

Keittiömestarin ja kohta eräoppaaksi valmistuvan Heikki Ahopellon mukaan kokkaaminen retkellä rauhoittaa retkeilijän nauttimaan luonnosta ja maisemasta kaikilla aisteilla. Eräkokkina toimiva Heikki tietää omasta kokemuksestaan, miten kokkaaminen ja hyvä ruoka kerää retkelläkin ihmiset yhteen ja saa viihtymään ulkona säästä riippumatta.

> Kuinka valmistetaan Heikki Ahopellon Luolarisottoa? Lataa resepti tästä (pdf)!

Heikki Ahopelto opasti retkiruokakurssilaisia Iso-Vuorijärven ainutlaatuisessa riippukiviluolassa syksyllä 2022. Kuva: Jani Taipale

Makkarat ja voileivät ovat kaikille tuttuja, käteviä ja nopeita retkieväitä. Aivan uuden ulottuvuuden retkeilyyn tuo erilaisten ruokalajien kokkaaminen nuotiotulella. Vanha viisaus kertoo, että ulkona ruoka maistuu erityisen hyvältä.

– Luonnossa kannattaa pysähtyä ja ottaa rennosti. Luonnossa ei tarvitse suorittaa, pääasia on, että lähtee luontoon, Heikki korostaa. Ruuanlaitossa ulkona, tulta hyödyntäen, on aivan oma fiiliksensä, ikiaikaisen perinteen tuntu. Rohkaisen kokeilemaan kokkausta luonnossa. Jollakin kerralla voi kävellä vähemmän ja antaa aikaa ruuanteolle. Voi olla, että kokeilu jopa muuttaa pysyvästi omia tapoja retkeillä, Heikki kertoo.

Reitin maagisimmasta paikasta nimensä saanut Luolarisotto on yksinkertainen, maukas ja ravitseva ruoka.

Iso-Vuorijärven nuotipaikka
Kuva: Jani Taipale

Luolarisoton valmistaa ja varioi helposti

Heikki on inspiroitunut useasti Iso-Vuorijärven maisemista työssään ja vapaa-ajallaan. Reitin luonto on pienimuotoista ja vaihtelevaa, ja reitiltä löytyy luolan nuotiopaikan lisäksi myös isommalle ryhmälle sopiva Kirvesjärven laavu.

Iso-Vuorijärven retkeilijöille Heikki on suunnitellut helpon yhden astian reseptin. Reitin maagisimmasta paikasta nimensä saanut Luolarisotto on yksinkertainen, maukas ja ravitseva ruoka, joka antaa retkeilijälle sopivasti energiaa, suoloja ja nestettä.

Reseptissä risotto tehdään trangialla, mutta sen teko onnistuu myös muilla retkikeittimillä ja telineellisellä nuotiollakin.

Iso-Vuorijärven luonnosta voi loihtia risottoon kauden maun.

– Riisi, vesi ja suola ovat risoton perusaineet. Niistä muodostuu monia miellyttävä koostumus, ja riisi on myös yksi vähiten allergisoivista aineksista. Risoton teko on ajanvietettä, joka vaatii vaalimista, kuuman nesteen tasaista lisäämistä ja sekoittamista. Ruoan valmistumisen aikana voi samalla hyvin rupatella ja ihailla yhdessä maisemia, Heikki kuvailee.

Risotto on kuin pizzapohja, jota voi muunnella mieleisekseen esimerkiksi säilykelihalla tai -kalalla, mutta Iso-Vuorijärven luonnosta voi loihtia risottoon myös kauden maun.

Keväällä ja kesällä risottoon voi lisätä vuohenputkea, siankärsämöä ja maahumalaa, tai mitä syötäviä kasveja matkan varrelta löytyykään. Risotto rakastaa tuoreita tai kuivattuja sieniä. Villiruuan kerääjän on tietysti tunnettavat keräämänsä kasvit, Heikki muistuttaa.

Syksyllä voi poimia myös puolukkaa ja karpaloa ja tehdä niistä sokerin kera pienen kirpeän lisäkkeen risotolle.

> Lataa tästä Luolarisoton resepti (pdf)!

> Tutustu täällä Iso-Vuorijärven ja Siikajärven upeisiin reitteihin!

Luolarisotto valmistuu kätevästi yhdessä astiassa. Kuva: Jani Taipale

Omalla twistillä kaikille

Oriveden elinvoimajohtajan, ruokaharrastaja Tuija Aron mielestä amatöörikin onnistuu kokkaamaan yhdellä astialla varmasti, kun kotona hieman valmistelee ennakkoon. Päämaun antajaksi Tuija laittaisi risottoon mieluiten sieniä, ja syksyisellä retkellä Iso-Vuorijärvellä niitä saa kätevästi suoraan luonnosta.

– Risotto sopii lähes kaikille, se on herkullista ja helppoa syötävää perheen pienimmellekin. Olisi hauskaa, jos Luolarisotosta tulisi orivesiläinen retkijuttu, joka tunnetaan koko maassa, Tuija haaveilee.

– Hyvä ruoka kohottaa retken tunnelmaa ja luo retkeilijöille makumuistoja. Retkelläkin on helppoa syödä hyvin, kun voi kätevästi yhdessä astiassa kokata maistuvan Luolarisoton juuri omalla makutwistillä, Tuija innostaa.

> Ota täältä talteen Luolarisoton resepti (pdf)!

Retkeiljä nauttii luolarisottoa Iso-Vuorijärvellä
Ulkona kaikki ruoka maistuu paremmalta. Haasta itsesi ja valmista seuraavalla retkelläsi jotakin muuta kuin makkaraa! 🙂 Kuva: Jani Taipale

Info: Iso-Vuorijärven retkeilyreitti

Iso-Vuorijärven 4,5 kilometrin retkeilyreitti kulkee kallioista rantaa pitkin ja kiertää Kirvesjärvien ja Salmijärven kautta. Reitti on osittain hyvin vaikeakulkuinen. Reitin lähtöpisteen läheisyydessä on pysäköintialue, jolta on alle kilometrin matka luolan nuotiopaikalle. Toinen nuotiopaikka ja laavu löytyvät reitin puolivälistä Kirvesjärveltä.

> Nappaa talteen ainutlaatuisen Luolarisoton resepti (pdf)!

Herkullisia retkihetkiä Orivedellä!

Teksti: Päivi Pälvimäki

Palaa uutislistaukseen