Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu Oriveden asukkaat lähettämään joulukortteja ikääntyneille

Joulukorttikeräykseen on ilmoittautunut ennätykselliset 133 paikkakuntaa. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Orivedellä joulukortteja kerätään kirjastolla, liikuntahallilla ja uimahallilla.
– Tänä vuonna ikäihmisiä ilahduttamassa on mukana ennätysmäärä paikkakuntia. On hienoa, että koskettaminen kortilla herättää vastakaikua eri puolilla Suomea. Uskomme myös korttien tekijöiden osallistuvan innokkaasti kampanjaan, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.
Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto ja Kansalaisareena.
Kampanjaan voi osallistua tekemällä joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 14.11.–5.12.
Toimi näin:
- Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset
- Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle”
- Kirjoita lähettäjän kohdalle oma nimesi sekä Siskot ja Simot
- Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen!
Oriveden keräyspisteet:
Oriveden kaupunginkirjasto (Keskustie 23)
Avoinna ma-to klo 10-19, pe klo 10-17 ja la 10-14. Omatoimikirjasto avoinna omalla kirjastokortilla ma-to 19-21, pe 17-21, la 14-18 ja su 10-18
Oriveden uimahalli (Koulutie 3)
Avoinna ma klo 12-20, ti klo 8-20, ke klo 6-20, to klo 8-20, pe klo 6-20, la klo 10-16 ja su klo 12-16
Oriveden liikuntahalli (Kääjäntie 4)
Avoinna ma–pe klo 7–21, la klo 10–18 ja su klo 12-20
Lisätiedot:
Kampanjan verkkosivut: https://www.siskotjasimot.fi/joulupostia/
Seuraa kampanjaa somessa: #kosketakortilla #joulupostia #berörmedkort #julpost
Oriveden kaupungin hyvinvointijohtaja Tuija Peurala, p. 040 133 9263, tuija.peurala@orivesi.fi
Oriveden kaupungin liikuntapäällikkö Roope Marski, p. 050 421 0992, roope.marski@orivesi.fi
Siskot ja Simot ry, toiminnanjohtaja Eero Väisänen eero.vaisanen@siskotjasimot.fi / 0505453145
Siskot ja Simot ry, kampanjakoordinaattori Sari Simonen joulupostia@siskotjasimot.fi / 041 312 1979
