Kulttuurihyvinvoinnin kumppanuuspöytä kokoontuu kulttuuriluotsitoiminnan äärelle

Kulttuurihyvinvoinnin kumppanuuspöydässä ke 22.2. klo 17 paneudutaan yhdessä kulttuuriluotsitoimintaan. Tilaisuus järjestetään kaupungintalon valtuustosalissa (Keskustie 23).

Tilaisuuteen saadaan vieraaksi luotsitoiminnan koordinaattori Katri Kaitajärvi Tampereelta. Hän tuo mukanaan kaksi kulttuuriluotsia, jotka jakavat käytännön kokemuksia luotsitoiminnasta. Paikalla on myös kaupungin edustajia.

Toiveena on, että tilaisuuteen osallistuisivat erityisesti kulttuurisesta vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet, paikalliset kulttuurikohteet sekä muut mahdolliset yhteistyökumppanit.

Kulttuuriluotsitoimintaa on toivottu Orivedelle jo hyvän aikaa. Sitä on myös suunniteltu moneen otteeseen, mutta ratkaisevat askeleet ovat jääneet kesken. Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla eli KUPPI-hanke tarjoaa osaltaan asiantuntemusta luotsitoiminnan suunnitteluun ja käynnistämiseen.

Tämä on rohkaissut tarttumaan aiheeseen uudella innolla. Luotsitoiminta on tärkeä väline edistää sellaisten ihmisten elämänlaatua, joilla on syystä tai toisesta muodostunut esteitä osallistua itsenäisesti erilaisiin kulttuurikohteisiin.

Tavoitteena on rakentaa toimintaa paikallisten tarpeiden ja voimavarojen pohjalta ja saada aikaan pilotointijakso, jonka jälkeen voidaan arvioida, miten luotsitoimintaa voitaisiin jatkossa edistää ja kehittää.

Ilmoittaudu mukaan 20.2.2023 mennessä: pia-maria.ahonen(at)orivesi.fi

Palaa uutislistaukseen