Lähiruokaa lautaselle – Pirkanmaan kehyskuntien ruokapalveluissa järjestetään kuntien omat teemapäivät Hyvinvointiviikolla
− Ruokalistasuunnittelussa monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat tärkeitä tekijöitä. Sesonki- ja teemakampanjoilla voidaan entisestään lisätä ruoan kotimaisuusastetta, kertoo kehyskuntien yhteinen tuotannonsuunnittelija Tanja Kajava Kangasalta.
Kehyskuntien ruokapalvelut ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä elintarvikehankintojen osalta. Yhteisellä elintarvikekilpailutuksella pystytään vaikuttamaan laatutekijöihin sekä kustannuksiin. Julkisen toimijan elintarvikkeiden hankintaa ohjaa hankintalaki, joka vaikuttaa hankintojen toteuttamiseen.
− Yhteistyömahdollisuuksia lähiruoan osalta on kartoitettu jo useana vuonna mm. järvikalan hyödyntämisen osalta. Kunnissa on järjestetty lähiruokapäiviä aiemminkin, mutta nyt lähdimme liikkeelle yhteisvoimin lähes 40 000 asiakkaan volyymilla, kertoo Pirkkalan kunnan ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Anu Mäenpää.
− Hyvinvointiviikko näkyy kuntiemme toiminnassa erilaisin aihekokonaisuuksin ja tämän vuoksi koimme ruokapalveluissa tärkeäksi tuoda lähiruokaa lautaselle -teeman hyvinvointiviikon yhteyteen. Hyvässä yhteistyössä lähdimme valmistelemaan Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven ruokapalveluiden yhteistä teemapäivää. Lähiruokaa lautaselle -aterialla on erityisesti lähellä tuotettuja raaka-aineita sekä lähellä valmistettuja tuotteita, toteaa Lempäälän kunnan ruokapalvelupäällikkö Liisa Belaid.
Ruoka on tärkeä hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Omaan ruokailuunsa voi kukin valinnoillaan vaikuttaa. Ruokapalveluja ohjaavat kullekin asiakasryhmälle suunnatut ruokasuositukset, jotka pohjautuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Ruokavalion kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäinen ruoka-aine tai ateria. Perusruoan merkitystä ei voida korostaa liikaa hyvinvointia edistävänä tekijänä, koska ainoastaan syöty ruoka on se, joka ravitsee.
Lähiruokaa lautaselle -aterialla on erityisesti lähellä tuotettuja raaka-aineita sekä lähellä valmistettuja tuotteita.
Lähiruokaa lautaselle -teemapäivät:
9.11. Lempäälä, Kangasala
10.11. Vesilahti, Orivesi
12.11. Ylöjärvi, Pirkkala ja Nokia
Lisätiedot:
Oriveden kaupungin palvelupäällikkö Kirsti Skogberg, p. 050 430 7530, kirsti.skogberg@orivesi.fi