Orivedelle kolmanneksi eniten avustuksia rakennusperinnön hoitoon – uusi avustushaku on käynnissä

Tiedote 2.11.2023 | Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus on jakanut vuosittaiset rakennusperinnön hoitoavustukset. Kaikkiaan hakemuksia tuli 82 kappaletta, joista avustusta sai 34 kohdetta. Avustusta myönnettiin yhteensä noin 180 000 euroa, josta 14 300 euroa oli käyttämättöminä palautuneita määrärahoja aiemmista hauista.
Keskimääräinen avustussumma oli 5 300 euroa. Pienin myönnetty avustussumma oli 1 000 euroa. Suurimmat kaksi avustusta olivat 12 000 euron suuruisia.
Avustuksia 14 kunnan alueelle
Pirkanmaalla eniten rakennusperinnön hoidon avustuksia myönnettiin Tampereelle, jonne niitä myönnettiin kymmeneen kohteeseen. Seuraavaksi eniten avustuksia meni Sastamalaan, yhteensä kuuteen kohteeseen. Myös Orivedelle ja Valkeakoskelle myönnettiin avustuksia kolmeen kohteeseen.
Yleisimpiä avustuskohteita olivat maaseudun asuinrakennukset sekä omakotitalot. Mukana oli myös muun muassa talousrakennuksia. Tyypillisin korjauskohde oli vesikatto, julkisivun kunnostus tai ikkunat ja ovet.
Avustushaku on käynnissä
Nyt on parhaillaan käynnissä avustushaku rakennusperinnön hoitoon ensi vuodelle. Hakuaika on 17.10.-30.11.2023.
Rakennusperinnön hoidon avustuksia myönnetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin. Avustusta voi hakea sellaisiin korjauksiin, joilla edistetään rakennuksen säilymistä. Tällaisia ovat esimerkiksi katon, ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden, ovien tai tulisijojen korjaustyöt.
Lisätietoja
Lue lisää rakennusperinnön hoidon avustuksesta (ely-keskus.fi)
Linkki sähköiseen hakulomakkeeseen (sahkoinenasiointi.ahtp.fi)
FAKTA: Rakennusperinnön hoitoavustukset Pirkanmaalla 2023
- Avustusta 34 kohteelle
- Avustussumma 180 295 euroa
- Suurin avustus 12 000 euroa
- Pienin avustus 10 000 euroa
- Keskiarvo 5 300 euroa
Tyypillisimmät kohteet, joihin myönnetty avustusta (kpl):
- Maaseudun asuinrakennukset (14)
- Omakotitalot (7)
- Maaseudun talousrakennukset (6)
- Entiset koulu-, pappila- ja asemarakennukset (2)
- Teollisuus- ja liikerakennukset (2)
Tyypillisimmät korjauskohteet, joihin myönnetty avustusta (kpl) - Julkisivut (11)
- Vesikatto (10)
- Ikkunat ja ovet (10)
- Perustukset (4)
- Runko (4)
Avustukset kunnittain (kpl):
- Tampere (10)
- Sastamala (6)
- Valkeakoski (3)
- Orivesi (3)
- Akaa (2)
- Nokia (2)
- Ikaalinen (1)
- Kangasala (1)
- Kuhmoinen (1)
- Lempäälä (1)
- Mänttä-Vilppula (1)
- Ruovesi (1)
- Virrat (1)
- Ylöjärvi (1)
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Ilari Rasimus, ylitarkastaja, p. 0295 036 353
Pekka Kinanen, ylitarkastaja, p. 0295 036 342
Pauliina Pelkonen, yksikön päällikkö, p. 0295 036 050
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi