Orivesi ehdolla Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi 2022 – voittaja julkistetaan Urheilugaalassa

Orivesi on yksi kolmesta Suomen liikkuvin kunta -kilpailun finalisteista. Viidettä kertaa järjestettävässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa haettiin tänä vuonna kuntalaisten liikunta- ja liikkumismahdollisuuksia laaja-alaisesti edistänyttä kuntaa.

Tiedote 8.12.2022 / Kuntaliitto ja Oriveden kaupunki

Tänä vuonna painopisteenä olivat monimuotoiset liikkumisen olosuhteet. Muut ehdokkaat ovat Hartola ja Kontiolahti.

– Liikkuvin kunta -ehdokkuus on todella upea juttu, sanoo Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto. – Tämä on kaupungin, seurojen ja yhdistysten yhteinen saavutus ja pitkäjänteisen kehittämistyön tulos.

– Orivedellä kaikki liikunnan toimijat voivat olla ylpeitä tekemästään työstä. Kolmen parhaan joukkoon pääseminen on jo kova juttu. Tämänvuotinen kisa on Kuntaliiton mukaan todella kovatasoinen. Tästä on hienoa jatkaa hyvähenkistä yhteistyötä, toteaa puolestaan kaupungin liikuntapäällikkö Roope Marski.

Kilpailu on osa valtakunnallisen Urheilugaalan virallisia palkintoluokkia ja sen järjestää Kuntaliitto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Voittaja palkitaan UNO-pokaalilla Urheilugaalassa tammikuussa 2023.

– Kyllä me lähdemme UNO-pokaalia hakemaan Orivedelle, Marski sanoo.

Finalistiehdokkaat asetti Urheilugaalan palkintolautakunta esiraadin työn pohjalta. Esiraadin muodostivat opetus-ja kulttuuriministeriön, Kuntaliiton sekä aluehallintoviraston ja Paralympiakomitean asiantuntijat. Lopullisen voittajan äänestää Urheilugaalan Suuri raati.

Yhteiskuvassa Oriveden, Hartolan ja Kontiolahden edustajat.
Kuvassa kaikki Suomen liikkuvin kunta -finalistit, vasemmalta Kontiolahden, Hartolan ja Oriveden edustajat.

Orivesi: Huippuunsa hiottua järjestöyhteistyötä

Orivesi on 9 000 asukkaan pirkanmaalainen kunta, jossa on oivallettu inspiroivasti, kuinka kaikki kuntalaiset saadaan liikkeelle.

Yhdenvertaisuutta vauhdittavat rohkeat ja määrätietoiset panostukset palveluiden maksuttomuuteen, liikuntavälineisiin sekä kuljetuksiin. Erityisesti lasten ja perheiden liikuntaa helpottavat muksu- ja sporttibussit ovat sympaattinen paikallinen oivallus. Vireä järjestöyhteistyö on Orivedellä huippuunsa hiottua. Lähiliikunta- sekä retkeily- ja virkistysalueiden kehittämisessä on hyvää sykettä ja kunta on esimerkillinen seudullinen toimija, raati kuvaa kunnan valintaa finalistiksi.

Suomen liikkuvin kunta -finalistin kunniakirja.

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu tuo näkyväksi kuntien työtä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi

– Kunnat huolehtivat luonto-, ulkoilu- ja virkistysalueista, ulko- ja lähiliikuntapaikoista sekä liikunta- ja urheilukentistä ja -halleista että erilaisista lajispesifeistä olosuhteista. Lisäksi kunnat voivat lisätä eri ryhmien mahdollisuuksia liikkua esimerkiksi yhteiskuntasuunnittelulla, mutta myös erilaisilla olosuhteiden laaja-alaista käyttöä tukevilla palveluilla, toteaa Kuntaliiton liikunnan ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija Mari Ahonen-Walker

Suomen liikkuvin kunta -kilpailulla Kuntaliitto haluaa tehdä näkyväksi monimuotoista ja erinomaista työtä, jota kunnissa tehdään kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja liikkumisen ja liikunnan lisäämiseksi. Kilpailun avulla nostetaan esiin hyviä käytäntöjä kuntakentälle jaettavaksi.

Lisätietoja: 

Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto, p. 050 401 5790, juha.kuusisto@orivesi.fi

Erityisasiantuntija Mari Ahonen-Walker, Kuntaliitto, p. 050 452 6433, mari.ahonen-walker@kuntaliitto.fi

Tietoja kilpailusta ja vuoden teemasta löytyy myös Kuntaliiton nettisivuilta

Palaa uutislistaukseen