Joko olet käynyt ottamassa oman Selfie Pirkanmaa -kuvasi?

Ahlmanin hallinnoiman ja maaseudun kehittämisrahaston rahoittaman Pure Pirkanmaa -hankkeen koordinoimana maakunnan kunnat ovat yhteistyössä yritysten kanssa rakentaneet #selfiepirkanmaa -kampanjan.

Mikä on Selfie Pirkanmaa?

Kesästä alkaen jokaisessa Pirkanmaan kunnassa on selfiepisteitä, joissa käyttäjä voi ottaa itsestään, kavereistaan tai kohteesta kuvan sosiaaliseen mediaan. Kampanjan alusta alkaen on mukana kaikki Pirkanmaan kunnat kahdella kohteella. Vihreät kohteet, eli luontokohteet, sijoittautuvat Pirkanmaalla luontomatkailukohteisiin ja oranssit kohteet, eli kulttuurikohteet, sijoittautuvat kuntien kulttuurimatkailukohteisiin. Yhteensä kohteita on kaiken kaikkiaan 44, joista osa kohteista ovat ilmeisempiä matkailukohteita ja osa tuntemattomimpia. Projektin avulla halutaan aktivoida erityisesti Pirkanmaalaisia matkustelemaan lähikohteisiin, ottamaan selfieitä ja julkaisemaan niitä somessa tagilla #selfiepirkanmaa.

Kylttien lisäksi kohteet löytyvät yhteiseltä kampanjasivustolta: selfiepirkanmaa.fi. Kampanjan ympärille rakennetaan kilpailuja ja yhteismarkkinointia sosiaaliseen median kanavia hyödyntäen yhdessä kuntien kanssa. Selfie Pirkanmaa on alusta, jonka avulla maakuntamme matkailun helmet saadaan pidettyä jatkuvasti esillä.

Mitkä ovat Oriveden Selfie Pirkanmaa kohteet?

Orivedeltä mukaan valikoituivat seuraavat selfie -kohteet:

Orivarsa -patsas: Orivarsa-patsas seisoo arvokkaasti Oriveden keskustassa neljällä kaviolla. Patsas on vuodelta 1990 ja sen on tehnyt kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. Orivarsa-patsas sukitetaan perinteisesti osana Oriveden joulunavausta. Tällä seremonialla juhlistetaan lähestyviä villasukkajuoksun SM-kisoja. Orivarsakin siis tietää mitä on oivallinen olotila kun saa villasukat jalkaansa. Nappaa kaverikuva Orivarsan kanssa!

Paltamäen tuulimyllyltä avautuva luontomaisema: Paltanmäen tuulimylly on iso ja komea. Se on koko kylän maamerkki, joka on rakennettu v. 1845 ja siirretty nykyiselle paikalleen Päilahden Mattilasta v. 1937. Tuulimylly sijaitsee Oriveden keskustassa jäähallin kupeessa, vain kiven heiton päässä ysitieltä. Tuulimyllyn ympäröimässä maastossa kilpaillaan talvisin villasukkajuoksun suomenmestaruudesta. Tuulimyllyn vierestä on huikeat näkymät keskustaan sekä yli peltojen, metsien ja järvien. Tällä voit kokea mitä on ylellinen väljyys!

Palaa uutislistaukseen