Villasukkapääkaupunki ja villasukkatehdas yhteistyöhön – Orivesi ja Helsingin Villasukkatehdas kehittävät Villasukkajuoksun SM-kilpailuja ja yhteisiä tapahtumia

Oriveden kaupunki ja Helsingin Villasukkatehdas ovat solmineet yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen. Yhteistyöllä tavoitellaan valtakunnallista ja kansainvälistä näkyvyyttä.

Orivesi julistautui tammikuussa Suomen Villasukkapääkaupungiksi. Villasukkapääkaupungin statuksella halutaan viestiä pikkukaupungin leppoisasta, lämpöisestä ja mutkattomasta ilmapiiristä sekä tuoda lisänäkyvyyttä Villasukkajuoksun SM-kilpailuille.

Suomen ainoana villasukkatehtaana meidän oli luontevaa lähteä mukaan kehittämään Villasukkajuoksun SM-kisoja.

Helsingin Villasukkatehtaan patruuna Jukka-Pekka Kumpulainen tervehtii ilolla Oriveden Villasukkapääkaupunki-statusta ja ehdotti yhteistyötä Oriveden kanssa.

– Suomen ainoana villasukkatehtaana meidän oli luontevaa lähteä mukaan kehittämään Villasukkajuoksun SM-kisoja. Kannatamme täysin samoja arvoja ja halusimme ehdottomasti olla mukana hyvän mielen tapahtumassa, jonka ideana on ulkona liikkuminen, hauskuus ja rentous. 

Yhteistyötarjous herätti heti innostusta Orivedellä.

− Orivesikin on nyt Villasukkapääkaupunkina ”pääkaupunkiseutua”. On oikein luontevaa, että pääkaupunkiseudut lyövät villasukkansa yhteen, jotta syntyy jotain uutta ja hienoa, kertoo Oriveden kaupungin villasukkakoordinaattori Ulpu Aho.

Ulpu Aho tyttärensä kanssa villasukat jalassa Paltanmäessä.
Oriveden kaupungin villasukkakoordinaattori Ulpu Aho näkee, että Helsingin Villasukkatehtaan laadukkaat ja perinteikkäät sukat sekä Oriveden tarjoama hyvä elämänlaatu, retkeilijöiden rakastamat luontoreitit ja villasukkajuoksu sopivat erinomaisen hyvin yhteen. Kuva: Jani Taipale

Suomen ainoa villasukkatehdas

Arvostamme ennen kaikkea suomalaista työtä.

Helsingin Villasukkatehdas Oy on Suomen ainoa perinteinen villasukkatehdas. Tehdastiloissa Helsingissä sukkia ahkeroivat 50-luvun perinteiset neulontakoneet ja työtään rakastava henkilöstö. Lopputuloksena on hyvin istuva, rankkaa kulutusta kestävä ja varpaita lämmittävä villasukka, joka tehdään edelleen samalla, vuodelta 1950 peräisin olevalla reseptillä.

Tunnelma tehtaalla on kuin entisaikojen tehdassalista: neulontakoneet surraavat villasukkia ja putkiradio soittaa taustaohjelmaa, mutta muuten tehtaalla on hiljaista kuin – no, villasukkatehtaassa. Työntekijöiden kännykät laitetaan työpäivän ajaksi parkkiin seinälle ripustettuihin villasukkiin. Välillä lankapuhelin pirahtaa jykevällä puupöydällä. Puhelimeen vastaa patruuna Jukka-Pekka Kumpulainen tai hänen sihteerinsä neiti Näpsä.

− Arvostamme ennen kaikkea suomalaista työtä, ja pidämme kunnia-asianamme hyvää ja rauhallista työilmapiiriä. Uskomme, että tämä on edellytys tuotteemme tinkimättömälle laadulle, Kumpulainen kertoo.

Helsingin Villasukkatehtaan Betley-neulontakone tehdassalissa.
Helsingin Villasukkatehtaan sukkia kutovat 50-luvulta peräisin olevat Bentley-neulontakoneet. Kuva: Arna Tulipää

Helsingistä Inariin

Sen lisäksi että villasukat ovat käytännölliset kaikkina vuodenaikoina, ovat villasukat ennen kaikkea mielentila.

Villasukkatehtaan villa on eettisesti tuotettua ja suurimmaksi osaksi peräisin Uudesta-Seelannista. Kymmenesosa villasta on suomenlampaan villaa.

Helsingissä kudotut villasukat matkaavat myyntiin ympäri Suomen, pääkaupunkiseudulta Inariin saakka. Helsingin Villasukkatehtaalla on myös verkkokauppa.

−  Suomalaiset ovat villasukkakansaa ja villasukille on käyttöä kesät talvet. Sen lisäksi että villasukat ovat käytännölliset kaikkina vuodenaikoina, ovat villasukat ennen kaikkea mielentila: kun jaloilla on lämmin ja mukava olla, sujuu kaikki paremmin, hymyilee Kumpulainen.

Villasukkajuoksijoita Villasukkajuoksun SM-kisojen kilpasarjassa.
Helsingin Villasukkatehtaan sukat toimivat oivallisesti esimerkiksi villasukkajuoksussa. Kuuden kilometrin kilpasarjan osallistujat yhteislähdössä Villasukkajuoksun SM-kilpailuissa. Kuva: Laura Lehtinen

Vauhtia Villasukkajuoksun SM-kilpailuihin

Villasukkajuoksu ja Orivedellä järjestettävät Villasukkajuoksun SM-kilpailut ovat saaneet kuluvana talvena paljon näkyvyyttä ulkomaita myöten.

Oriveden kaupungin ja Helsingin Villasukkatehtaan yhteistyössä on tarkoitus kehittää Villasukkajuoksun SM-kilpailuja, tuottaa yhteistä viestintää ja markkinointia sekä villasukkien ympärille rakennettuja tapahtumia.

Mies pyöräilee fatbike-pyörällä talvisella Paltanmäellä Orivesi-JonSukat jalassaan.
Villasukkapääkaupunki Orivesi tarjoaa ylellistä väljyyttä ja hienot mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajanviettoon. Kuva: Jani Taipale

Laatua elämään

Villasukkakoordinaattori Ulpu Aho iloitsee yhteistyöstä. – Mielestäni Helsingin Villasukkatehtaan laadukkaat ja perinteikkäät sukat sekä Oriveden tarjoama hyvä elämänlaatu, retkeilijöiden rakastamat luontoreittimme ja villasukkajuoksu sopivat erinomaisen hyvin yhteen.

− Odotamme innolla yhteistyötä kansallissukkamme parissa. Uskon, että meillä on toisillemme paljon annettavaa ja pystymme yhdessä tuomaan suomalaisille hyvää mieltä ja riemukkaita hetkiä villasukkien parissa, toteaa Kumpulainen.

Yhteistyösopimus liittyy Oriveden kaupungilla käynnissä olevaan Orivesi – Suomen Villasukkapääkaupunki -hankkeeseen. Markkinointibrändin rakentamisessa on tarkoitus hyödyntää uusia kumppanuuksia ja uudenlaisia markkinointikeinoja. Hankkeen päärahoittaja on EU:n Maaseuturahasto.

Lisätiedot:

Linkit:

Palaa uutislistaukseen