Nopa ja Nysse siirtyvät kesäaikatauluihin 5.6.2023, samalla Nyssykän reitti laajenee

Oriveden sisäisessä joukkoliikenteessä ja bussiliikenteessä siirrytään maanantaista 5. kesäkuuta lähtien kesäaikatauluihin. Nyssykän kyytiin pääsee ensi viikosta lähtien myös Kaislahden ja lukion pysäkeiltä.

Nopa on pikkubussi, joka palvelee Oriveden sisäisessä joukkoliikenteessä sekä kutsuliikenteenä. Nopassa maksetaan Nyssen lipputuotteilla tai R-kioskilta saatavilla ennakkokertalipuilla. Kesäkaudella kolmesta Nopa-autosta liikennöi kaksi, molemmat neljänä päivänä viikossa.

Nopa kuljettaa kesäkaudella myös matkailijoita. 19.6. alkaen Nopa 2:n kyydissä pääsee maanantaisin Taidekeskus Purnuun. Bussi ajaa Oriveden rautatieaseman kautta klo 11.40, jolloin myös junalla kulkevat pääsevät jatkamaan matkaansa kätevästi joukkoliikenteellä Purnuun saakka. Paluukyyti Purnusta lähtee klo 15.00.

Uutuutena tänä kesänä on bussiyhteys torstaisin Eräpyhän virkistysalueelle. Nopa 2 lähtee Oriveden keskustasta klo 9.40 ja ajaa Rovastinkankaan kautta asemalle. Auto on Eräpyhässä noin klo 10.15 ja paluukyyti lähtee klo 14.45 takaisin asemalle, Rovastinkankaalle ja keskustaan. Nopan aikataulu on sovitettu mahdollisimman hyvin yhteen juna-aikataulujen kanssa.

NOPA-auto ja kuski.
Nopa-autoja liikennöi Tokeen Liikenne. Nopa-busseihin tuli viime vuonna uudet, Jukka Tilsan suunnittelemat teippaukset. Kuva: Jenni Koponen

Nyssykän kyytiin myös ysitien pohjoispuolelta

Myös Nyssen vuoroihin tulee muutoksia kesäkaudelle 5.6. lähtien. Linjan 95 vuorot vähenevät, linja 49 liikennöi vain Eräjärven ja Pohjan (Kuhmalahti) välillä. Linja 47 Kangasalan ja Oriveden välillä ei liikennöi kesällä laisinkaan.

Nyssykkä sen sijaan laajentaa reittiään. 5.6. alkaen Nyssykkään voi nousta myös Kaislahdesta Shellin lähellä olevilta pysäkeiltä sekä lukion pysäkeiltä.

Nyssykkä on Nyssen sini-valkoisiin väreihin puettu pikkubussi, joka liikennöi Oriveden keskustan ja rautatieaseman väliä. Nyssykkä toimii liityntäliikenteenä junamatkustajille, ja sitä voi lisäksi käyttää kaikkeen matkustamiseen.

Bussin reitti kulkee keskustan ja aseman väliä, tarvittaessa Kaislahden ja Rovastinkankaan kautta. Nyssykkä noudattaa junaliikenteeseen sovitettuja aikataulujaan, mutta se on tilattava aina etukäteen soittamalla tai tekstiviestillä joko asemalle, keskustaan tai jollekin reitin pysäkeistä.

Nyssykkä-matka maksetaan Nyssen matkakortilla tai mobiililipuilla tai matkapäivänä voimassa olevalla VR:n junalipulla.

Nyssykkä tilataan soittamalla tai tekstiviestillä viimeistään 60 minuuttia ennen bussin aikataulun mukaista lähtöaikaa. Ti­laa Nys­syk­kä nu­me­ros­ta 040 3501 456.

Lisätietoa Nyssykästä Nyssen verkkosivuilla: tilausohjeet, reitti, aikataulut ja maksutavat

Lisätiedot:

Oriveden kaupungin logistiikkasuunnittelija Mari Kinnunen, p. 040 133 9127, mari.kinnunen@orivesi.fi

Nopan ja Nyssykän aikataulut ja reitit

Nyssen aikataulut ja reitit

Palaa uutislistaukseen