Tallukallionkujan tontit myyntiin hiihtolatujen vierestä ja keskustan kainalosta Orivedellä

Tallukallion alueelta on tullut myyntiin kuusi uutta omakotitonttia. Tallukallionkujan kunnallistekniikka on valmiina ja rakentamaan pääsee heti.

− Uusien tonttien sijainti on loistava, kertoo Oriveden kaupungin elinvoimajohtaja Tuija Aro.

Tallukallion alue sijoittuu vain puolentoista kilometrin päähän Oriveden keskustasta, mutta aivan hiihtolatujen ja ulkoilureittien viereen.

− Meillä Orivedellä on Pirkanmaan parhaat luonnonlumiladut sekä hiihdon harjoitteluun tarkoitettu upea Hiihtomaa, kaupunginjohtaja Juha Kuusisto sanoo.

Tallukalliolta on päiväkotiin puolitoista ja alakouluun kaksi kilometriä, yläkouluun ja lukiolle 1,6 kilometriä, lähijunaseisakkeelle reilut kaksi kilometriä ja juna-asemalle neljä kilometriä. Koulukeskuksella sijaitsee myös jäähalli. Keskustasta taas löytyvät uimahalli ja liikuntahalli.

− Orivedeltä kulkee hyvin näppärästi ja nopeasti junalla Tampereelle. Lähi- tai kaukojunamatka kestää vain 24 minuuttia, Aro sanoo.

> Tarkastele myynnissä olevien tonttien tietoja karttapalvelussamme (arcgis.com)!

> Lue lisää Tallukallion omakotialueesta!

> Tee tontin osto-/varaushakemus Suomi.fi-palvelussa

Tallukallionkujalta on tällä hetkellä varattuna kaksi tonttia.

Ylellistä väljyyttä

Tallukallionkujalla on nyt myynnissä kuusi uutta pientalon rakennuspaikkaa. Tonteista viidelle voi rakentaa rinnetalon ja yhdelle puolitoistakerroksisen rakennuksen. Kaikille tonteille voi myös toteuttaa yksikerroksisen omakotitalon.

− Tontit ovat suurehkoja, 1448−1621 neliömetriä. Orivesi tarjoaa omakotirakentajille ylellistä väljyyttä, Kuusisto kertoo.

Tonttien rakennusoikeus on 20 prosenttia rakennuspaikan pinta-alasta. Tonttien hinnaksi kaupunginhallitus asetti 10 euroa neliömetriä kohden. Tallukallionkujan kunnallistekniikka on valmis ja rakentamisen voi aloittaa heti.

Uusien tonttien lisäksi alueella on vapaana kolme muuta uudehkoa tonttia Tallukalliontien varressa.

Tontista voi tehdä osto- tai varaushakemuksen Suomi.fi-palvelussa sähköisellä lomakkeella. Tonttien luovutuksessa noudatetaan kaupungin yleisiä luovutus- ja varausehtoja (pdf).

Hiihtäjiä Oriveden Hiihtomaassa.
Tallukalliolta on suora yhteys Leppästenvuoren-Paltanmäen hiihtoladuille sekä Hiihtomaahan. Kuva: Jani Taipale

Ota yhteyttä


Antti Kivikko

Maankäyttöpäällikkö

040 133 9133
Palaa uutislistaukseen